Manchester United pelaa tänään Valioliiga-kauden viimeisen ottelunsa. Mestaruutta ei tule eikä todennäköisesti paikkaa neljän parhaan joukossakaan.
Ennen päätöskierroksen otteluita United on viidentenä, kahden pisteen päässä Manchester Citystä. United yltää ensi kaudeksi Mestarien liigaan vain, jos joukkue kaataa Bournemouthin ja jos City häviää Swansealle.
Van Gaalin päätä on kuvainnollisesti vaadittu vadille pitkin kautta. José Mourinhon nimi on yhdistetty vahvasti Unitediin ensi kaudesta lähtien. Hankalasta tilanteesta huolimatta United-manageri Louis van Gaal on sitä mieltä, että kausi on ollut ihan onnistunut.
– Me voimme voittaa FA Cupin. Kuinka moni muu on vielä siinä kilpailussa mukana? Kuinka moni? Tietysti, jos emme yllä neljän joukkoon, emme pääse tavoitteeseemme, van Gaal sanoi lehdistötilaisuudessa.
– Olemme FA Cupin finaalissa ja yhä mukana taistelussa neljän joukkoon pääsemisestä. Kuinka moni muu joukkue voi sanoa samaa? Ei moni.
– Tietysti voi sanoa, että Manchester Unitedin on oltava mestari. Tiedän, että odotukset ovat sitä tasoa, mutta mielestäni se ei ole realistista.
Valioliigan päätöskierroksen kaikki ottelut pelataan tänään klo 17 Suomen aikaa.
