Valioliiga-kauden 2016-17 otteluohjelma on julkaistu. Kausi käynnistyy hieman alle kahden kuukauden päästä, 13. elokuuta. Kauden päätöskierros pelataan toukokuun 17. päivä vuonna 2017.
Avauskierroksen ehdottomana herkkupalana on Arsenalin ja Liverpoolin kohtaaminen Emirates Stadiumilla. Kierroksella nähdään myös Lontoon paikalliskamppailu, jossa Chelsea saa vieraakseen West Hamin.
Hallitseva mestari Leicester kohtaa avauskierroksella vieraskentällä sarjanousija Hullin. Muista sarjanousijoista Middlesbrough saa vastaansa kotikentällään Stoken. Myös Burnley aloittaa kauden kotikentällään, jossa se kohtaa Swansean.
Viime kaudella kolmanneksi sijoittunut Tottenham matkustaa Ronald Koemanin valmentaman Evertonin vieraaksi. Man City haastaa kotikentällään Sunderlandin. Man United puolestaan matkustaa Bournemouthin vieraaksi.
Pep Guardiolan ja José Mourinhon ensimmäinen kohtaaminen Valioliigassa nähdään 10. syyskuuta. Tuolloin City matkustaa Old Traffordille Unitedin vieraaksi.
Otteluohjelma on katsottavissa kokonaisuudessaan Valioliigan virallisilta verkkosivuilta.
Muut sarjatasot potkaistaan käyntiin Englannissa jo 6. elokuuta. Sarjat myös päättyvät viikkoa ennen Valioliiga-kauden päättymistä. Mestaruussarjan, Ykkösliigan ja Kakkosliigan otteluohjelmat julkaistaan 22. kesäkuuta.
Valioliigan avauskierros
Arsenal-Liverpool
Bournemouth-Man United
Burnley-Swansea
Chelsea-West Ham
Crystal Palace-West Bromwich
Everton-Tottenham
Hull-Leicester
Man City-Sunderland
Middlesbrough-Stoke
Southampton-Watford
