EM-kisoissa tapahtui taas: englantilaiset huligaanit saivat kyynelkaasusta

© Kuva: Getty Images

Hulinointi jalkapallon EM-kisoissa jatkuu. Englannin ja Venäjän fanit ovat tällä kertaa ottaneet yhteen Lillen kaupungissa.

Maiden kannattajat ottivat jo yhteen Marseillessa, jolloin ennen peliä ja pelin jälkeen nähtiin levottomuuksia. Ranskassa puututtiin tapauksiin voimakkaasti, ja useita faneja pidätettiin. Venäjää on myös uhattu sulkemisella EM-kisoissa Stade Velodromella tapahtuneen selkkauksen vuoksi.

Kiellot ja varoitukset eivät ole huligaaneja pysäyttäneet, sillä keskiviikkona tapahtui Lillessä. Italialaisen Gazzetta Worldin mukaan englantilaiset fanit, jotka pelaavat 40 kilometrin päässä torstaina Lensissä, olivat matkanneet paikkakunnalle Wales-pelin alla.

Venäläisfanit ovat kaupungissa, sillä aiemmin tänään joukkue pelasi Slovakiaa vastaan.

Kaupunkiin matkanneet 200 englantilaista fania käyttäytyivät niin aggressiivisesti, että poliisi joutui turvautumaan kyynelkaasun käyttöön joukon hajottaakseen. Englantilainen porukka lauloi loukkaavasti venäläisistä, ja pulloja lenteli. Myös räjähdys kuultiin.

Esimerkiksi The Guardian onnistui videoimaan tapahtunutta.