Englannin kurimus tilastoina: Tehottomuutta ja tuttua kyntämistä pudotuspelivaiheessa

Englannin tie katkesi EM-kisoissa neljännesvälieriin, kun piskuinen Islanti otti maanantai-iltana voiton 2-1-lukemin. Samalla päättyi myös päävalmentaja Roy Hodgsonin taival The Three Lionsin peräsimessä (uutinen).

Englannin yksi kompastuskivistä oli tehottomuus maalintekotilanteissa. Islantia vastaan maalintekotilanteet kirjattiin Englannille 18-8-lukemin. Koko kisojen ajalta maalintekotilanteet tilastoitiin The Three Lionsille lukemin 82-26. Tästä huolimatta Englannin maalisuhteeksi kisoissa jäi neljä tehtyä ja neljä päästettyä maalia.

Kovin odotuksin kisoihin lähtenyt joukkue kompastui tänäkin vuonna totuttuun vaiheeseen. Englanti on voittanut ainoastaan kaksi pudotuspelivaiheen kamppailua kymmenestä edellisestä ottelusta.

Entä miten pärjäsi Hodgson suhteessa muihin Englannin maajoukkueen päävalmentajiin? Ei kovinkaan mairittelevasti, sillä Hodgsonin voittoprosentti on The Three Lionsin päävalmentajien vertailussa vasta kuudenneksi korkein. Englanti voitti Hodgsonin komennossa 58,9 prosenttia otteluistaan. Tilastoykkönen, Fabio Capello, jätti Englannin päävalmentajan paikan voittoprosentilla 66,7.