Arsenal teki mielenkiintoisen hankinnan – lupaava Japanin maajoukkuepelaaja

© Kuva: Getty Images

Arsenal on hankkinut nuoren japanilaisen Takuma Asanon Sanfrecce Hiroshimasta. Seura uutisoi asiasta verkkosivuillaan.

21-vuotias Japanin maajoukkuepelaaja on seuran sivujen mukaan lahjakas nuori hyökkääjä, jolla on hyvä tulevaisuus edessään. Hyökkääjä kiinnosti siirtomarkkinoilla useita seuroja.

Takuma teki debyyttinsä Japanin maajoukkueessa elokuussa 2015. Sen jälkeen otteluita maajoukkueessa on yhteensä kertynyt viiden ottelun verran.

Pelaajan odotetaan pelaavan myös Japanin joukkueessa Rion olympialaisissa.

Takuma siirtyi edelliseen seuraansa Sanfrecce Hiroshimaan 18-vuotiaana vuonna 2013. Siellä pelaaja on esiintynyt 56 ottelussa, joissa on syntynyt 11 maalia.

Tuona aikana Takuma ehti voittaa kaksi Japanin mestaruutta ja kolme Japanin Super Cup -pystiä. Tämän lisäksi pelaaja valittiin vuonna 2015 sarjan parhaaksi junioripelaajaksi.