Swansean keskikenttäpelaaja Gylfi Sigurðsson pelasi EM-kisoissa täydet minuutit Islannin jokaisessa ottelussa. 26-vuotiaan islantilaisen ensimmäinen kosketus brittijalkapalloon tapahtui jo kaudella 2008-09, kun hän siirtyi Readingin organisaatioon.
Sigurðsson toivoo nyt mahdollisuutta myös muille islantilaispelaajille. Swansea-pelaajan mukaan koko Islannin joukkueella on palava halu päästä pelaamaan brittikentille.
– Jokainen pelaaja haluaa pelata Valioliigassa. On kyse olemisesta oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Jos joku haluaa tarttua mahdollisuuteen, antaisin ehdottomasti mahdollisuuden, Sigurðsson muotoili.
– He ovat hyviä jätkiä, hyviä persoonia ja hyviä pelaajia.
Sigurðssonin ja Swansean välinen sopimus on voimassa vielä kahden kauden ajan. Islantilaispelaaja kertoo viihtyvänsä nykyisessä seurassaan, ja toivoo saavansa jatkosopimuksen.
– Olen erittäin onnellinen, en ole lähtemässä pois. Emme ole vielä keskustelleet Swansean kanssa EM-kisojen vuoksi, mutta toivottavasti saan puhelun tällä viikolla.
Lähde: The Guardian
