Jose Mourinho mietteliäänä rikkonaisen pre-seasonin jälkeen

© Kuva: Getty Images

Manchester Unitedin manageri Jose Mourinho esiintyi vaihteeksi vähemmän uhmakkaana alustaessaan kauden näkymiä. Portugalilainen varoitti odottamasta heti liikoja joukkueelta, jonka pre-season on kulunut muiden tapaan rikkonaisissa merkeissä.

Chelsea-aikoinaan vahvoja kausien aloituksia joukkueensa kanssa esittäneen managerin mukaan ajat ovat muuttuneet.

-Asiat ovat vaikeampia nykyisin, ennen kaikkea siksi että kauteen valmistavilla jaksoilla keskitytään enemmän muihin asioihin kuin itse jalkapalloon. Kun 10 vuotta sitten oli normaalia aloittaa kausi niin että alla oli yli 30 harjoituskertaa, minulla on nyt pelaajia, jotka ovat ehtineet harjoitella ennen avausta vain kahdeksaan otteeseen.

Avausottelunsa Bournemouthin vieraana pelaava United ei valmentajan mukaan saa välttämättä kauteen lentävää lähtöä.

-Emme voi käynnistyä kuin juna. Voimme aloittaa hyvin, ja valmiina voittamaan ottelun. Siitä tulee kuitenkin vaikeaa. Olemme riittävässä kunnossa ottamaan kolme pistettä, mutta intensiteettiä ei ole tässä vaiheessa mahdollista nostaa huippuunsa.

Lähde: The Guardian