Manchester City kohtaa keskiviikkona Mestarien liigan karsintaottelussa kotonaan Steaua Bukarestin. Joukkue pääsee lähtemään peliin helpoimman pään asetelmasta; se voitti ensimmäisen osaottelun vieraissa 5-0. Manageri Pep Guardiolan palapeli kokoonpanon suhteen on kuitenkin mittava.
-Meillä on ollut 28 pelaajaa harjoitussessioissa, ja minusta on hankalaa jättää pois sellaisia, jotka ansaitsisivat peliaikaa. Olemme kuitenkin pelanneet kovia otteluita viime viikolla, joten rotaatiota on luvassa.
Poissa huomisesta pelistä ovat loukkaantumistensa vuoksi varmuudella Vincent Kompany, Ilkay Gündogan ja Bacary Sagna.
-Toivottavasti he ovat kunnossa taistelemaan peliajasta kansainvälisen tauon jälkeen. Sagna ei ole kunnossa vielä ensi sunnuntain ottelussa West Hamia vastaan, ehkä Old Traffordilla.
Kauden ensimmäinen Manchesterin derby pelataan 10. syyskuuta Unitedin kotikentällä.
–Joe Hart ja Yaya Touré ovat käytettävissäni Steauaa vastaan.
Guardiola muistuttaa, että työ romanialaisia vastaan ei ole vielä tehty, huolimatta ensimmäisen ottelun selkeästä voitosta.
-Sanoin pelaajille, että olen pahoillani, mutta emme vielä ole selviytyneet Mestarien liigaan. Voimme saada punaisen kortin ensimmäisellä kymmenminuuttisella, sitten rankkarin meitä vastaan ja niin edelleen. Meillä on valtava etulyöntiasema, mutta emme tule pelaamaan ajatellen että homma on jo hoidettu.
