Juan Mata jää Manchester Unitediin, vaikka peliaikaa miehelle ei välttämättä ole tarjolla. Asiasta kertoo The Telegraph.
Kauden ensimmäisissä peleissä espanjalainen on saanut mukavasti peliaikaa, mutta tilanne on tiettävästi muuttumassa. Kauden edetessä José Mourinhon ykkösvalinta oikealle laidalle lienee Henrikh Mkhitarjan. Manchester United hankki armenialaisen Borussia Dortmundista 26 miljoonalla punnalla (30,4 miljoonalla eurolla).
Epäilykset Matan tulevaisuudesta Manchesterissa heräsivät Mourinhon ottaessa ohjakset joukkueessa. Hän kun kauppasi Matan Chelseasta Unitediin tammikuussa 2014. Mourinho toteaa kuitenkin Telegraphille, että uskoo löytävänsä joukkueesta Matalle sopivan roolin.
Mata on lähteestä riippuen Unitedin seurahistorian neljänneksi tai viidenneksi kallein hankinta. Jää nähtäväksi, kuinka pitkä espanjalaisen tulevaisuus seurassa on. Miehellä riittäisi ottajia, Telegraphin mukaan muun muassa Everton on ollut hänestä kiinnostunut.
