Wayne Rooney on myöntänyt, että vuoden 2018 MM-kisat ovat todennäköisesti hänen viimeisensä. 30-vuotias Rooney on johtanut Englannin maajoukkuetta elokuusta 2014 lähtien. Hän on ollut kentällä 115 kertaa ja viimeistellyt joukkueelle 53 osumaa.
– Tiedän, että Venäjän MM-kisat tulevat olemaan viimeinen mahdollisuuteni saavuttaa jotain Englannin maajoukkueessa. Toivottavasti voin päättää urani maajoukkueessa huipulla, Manchester Unitedin hyökkääjä kertoi The Guardian -lehdelle.
– Ennen kesän EM-kisoja kerroin nauttivani pelaamisesta maajoukkueessa, ja teen niin yhä. Silloin kyseltiin, pitäisikö minun lopettaa urani, mutta katson eteenpäin ja olen palaamassa kentälle.
Rooney kertoi päättäneensä maajoukkueuran jatkosta jo ennen viime kesän EM-kisoja – välittämättä siitä menestyisikö Englanti kisoissa vai ei. Englannin kisaurakka päättyi neljännesvälierissä Islantia vastaan.
Englannin maajoukkueen ohjakset Roy Hogdsonin jälkeen ottanut Sam Allardyce vahvisti tiistaina, että Rooney jatkaa kapteenina tulevissa MM-karsinnoissa. Allardyce kehui Sky Sportsin haastattelussa Rooneya erinomaiseksi kapteeniksi, joka on täyttänyt roolinsa hyvin.
