Chelsean puolustaja Branislav Ivanovic on tiukassa paikassa peliaikansa suhteen. Manageri Antonio Conte on järjestelemässä joukkueensa takalinjoja uudelleen niin, ettei serbin ovi kentälle ehkä enää aukea entiseen malliin.
Conte oli The Telegraphin mukaan alun perin suunnitellut puolustuksen uusimista vain sen keskustan osalta, mutta muutti mieltään siirtoikkunan loppupuolella. Chelsea kiinnittikin viime hetkillä vasemman puolustajan tontille Marcos Alonson Serie A:n Fiorentinasta.
Italialaisen managerin suunnitelma on nyt mitä ilmeisimmin siirtää César Azpilicueta takaisin tutummalle paikalleen oikean puolustajan reviirille. Tämä liike jättää Ivanovicin ylimääräiseksi pelaajaksi.
Seuran omistajan Roman Abramovichin kanssa hyvissä väleissä olevalla pakkikolossilla on sopimuksestaan jäljellä 12 kuukautta, ja mainittujen liikkeiden vuoksi hän on henkilökohtaisista suhteistaan huolimatta kovan työn edessä, mikäli haluaa saada kontrahdille jatkoa.
Ivanovic siirtyi Chelseaan vuonna 2008. Ivanovic on voittanut joukkueen kanssa kaikki englantilaiset ja eurooppalaiset kilpailut.
