West Ham varoitteli kannattajiaan elinikäisestä porttikiellosta seuran otteluihin. Watford-tappion aikana osa faneista oli jouduttu poistamaan London Stadiumilta heidän käytöksensä vuoksi. Joukkueen kannattajat ottivat yhteen keskenään sekä vierasfanien kanssa.
Tiedotteessaan West Ham totesi tuomitsevansa lauantaina nähdyn käytöksen. Vaikka tapaukset ovat yksittäisiä, niitä ei hyväksytä ja West Ham työskentelee väsymättä estääkseen vastaavaa tapahtumasta tulevaisuudessa.
– Meillä on nollatoleranssi rähinöinnin suhteen ja yritämme poliisin kanssa tunnistaa siihen osallistuneita henkilöitä. Kun heidät on tunnistettu, heitä kielletään osallistumasta mihinkään West Hamin toimintaan, seura toteaa.
West Hamin manageri Slaven Bilic oli yllättynyt kuultuaan tapahtumista, mutta myönsi, että hän ei nähnyt mitään häiritsevää pelin aikana.
– En voi antaa kommenttia, sillä en nähnyt mitään. Näin vain, että stadion ei ollut täynnä ottelun lopussa, sillä osa ihmisistä oli jo lähtenyt kotiin.
