Manchester City voitti Liigacupin vierasottelussa Swansean 2-1, ja kohtaa kilpailun seuraavalla kierroksella rakkaan naapurinsa Unitedin. Manageri Pep Guardiola oli voittoon tyytyväinen, mutta joutui sen jälkeen vastaamaan jo hänellekin tuttuun kysymykseen – Vincent Kompanyn loukkaantumisesta. City-kapteenin paluuta on odotettu, ja nyt kun se viimein tapahtui, tämä nilkutti ulos kentältä ennen täyttä aikaa. Belgialainen piteli takareittään enne poistumistaan.
– Lääkärit keskustelevat hänen kanssaan, ja selvittävät mistä on kysymys. Meidän on jälleen vain odotettava, en ole saanut tilanteesta vielä henkilökuntani arviota, Guardiola sanoi seuran sivustolla heti ottelun jälkeen.
Kompany pelasi nyt ensi kertaa sitten Mestarien liigan välierän Real Madridia vastaan. Manageri oli topparin peliin tyytyväinen, eikä oikein ymmärtänyt mitä tapahtui.
– Esitys oli hyvä. Paluu noin pitkän poissaolon jälkeen ei koskaan ole helppo. Varsinkin puolustussuuntaan Vincent oli todella vahva. Kun Swansea teki maalinsa (lisäajalla), kysyin mitä hänelle on tapahtunut? Minulle kerrottiin vain, että hän meni pukusuojaan. Jos on loukkaantunut, ei voi pelata. Mutta en todellakaan tiedä mistä on kyse, meidän pitää vain odottaa.
