Kriisiseuran managerilla ei aikaa nimetä vauvaansa: ”Konttaisin silti vaikka Australiaan hänen takiaan”

© Kuva: Getty Images

Valioliigassa viiden kierroksen jälkeen putoajan paikalla olevan West Hamin managerilla Slaven Bilicillä on erikoinen ongelma. Joukkueen pelin ohjaaminen raiteilleen vaatii mieheltä niin paljon huomiota, että perheen oman tyttövauvan nimeämiselle ei liikene aikaa.

– Sanoin apulaisvalmentajilleni, että minusta tuntuu hyvin oudolta. Sain tyttövauvan muutama päivä sitten, mutta ajattelen koko ajan vain jalkapalloa, kroaattivalmentaja sanoi lehdistölle.

– Se ei ole hyvä juttu. Totta kai rakastan tytärtäni ja olisin valmis vaikka konttaamaan Australiaan hänen puolestaan. Mutta kun he kysyivät minulta vauvan nimeä, minä vastasin: ”Nimikö? Emme ole antaneet hänelle vielä nimeä”. Sellaista jalkapallo on, minulla on hommia.

West Ham isännöi sunnuntaina Southamptonia ja halajaa palavasti paluuta voittojen tielle.

– Kyllä huonoon vireeseen syynsä on. Mutta kun managerit puhuvat niistä, niitä pidetään tekosyinä. Tärkeintä on kuitenkin pysyä positiivisena, sillä muutoin mahdollisuutta kurssin kääntymiseen ei ole, 48-vuotias Bilic pyörittelee.

Bilic oli synnytyksessä läsnä vain muutamia tunteja ennen tiistaista West Hamin liigacup-ottelua. Hänellä on naisystävänsä kanssa toinenkin lapsi, Sofi-tytär, ja lisäksi kaksi lasta aiemmasta avioliitosta.

Lähde: FourFourTwo