Manchester United ei antanut armoa Fenerbahcelle Eurooppa-Liigan kolmannen kierroksen ottelussa, vaan nappasi kolme pistettä vakuuttavan 4-1 -voiton myötä. Lohkovaiheen puolivälissä United johtaa lohkoaan kuudella pisteellä. Sen avauskierroksella kukistanut Feyenoord on tasapisteissä, mutta huonommalla maalierolla.
Punaiset Paholaiset saivat avausjaksolla hieman kiriapua päätuomari Benoit Bastienilta. Ranskalainen nimittän vihelsi isännille kaksi rangaistuspotkua alle kolmessa minuutissa. Etenkin ensimmäinen pilkku, jossa Juan Mata kaatui helponnäköisesti, oli varsin heppoinen tuomio, ja toisenkin olisi moni tuomari voinut jättää antamatta.
2 – There was just two minutes and 55 seconds between Paul Pogba and Anthony Martial’s penalties. Reward.
— OptaJoe (@OptaJoe) 20. lokakuuta 2016
Tuomarin sana on kuitenkin laki, ja pallo vietiin 11 metriin kaksi kertaa. Ensimmäisen maaleista upotti Paul Pogba ja toisen Anthony Martial, ja kummassakin Turkin entinen maajoukkuemaalivahti Volkan Demirel oli täysin voimaton.
Vielä ennen taukovihellystä Pogba upotti illan toisen maalinsa komealla ylänurkkavedolla 20 metristä. Hienon esityön maaliin teki Jesse Lingard. Tauon jälkeen oli Lingardin vuoro iskeä lähes yhtä komealla vedolla rangaistusalueen takaa. Tämän osuman alusti avauskokoonpanoon pienen tauon jälkeen palannut Wayne Rooney.
Ottelu päättyi nostalgisiin tunnelmiin, kun vieraiden ainoan maalin iski vanhalle kotistadionilleen palannut Robin Van Persie. Vuosina 2012-2015 105 ottelussa Unitedille 58 maalia iskenyt hollantilainen sai Old Traffordin yleisöltä luonnollisesti raikuvat aplodit.
