Chelsea-pelaaja avautuu: José Mourinho ei koskaan puhunut minulle

© Kuva: Getty Images

Kolmen pitkän vuoden jälkeen nigerialaispelaaja Victor Moses, 25, on Stamford Bridgellä vihdoin tilanteessa, jossa hän haluaa olla.

– Olen onnellinen siitä, että olen palannut. Mielestäni ensimmäinen kauteni täällä oli hyvä, mutta olosuhteiden takia – manageri lähti ja manageri tuli – en oikeastaan saanut mahdollisuutta, Moses toteaa ESPN FC:n haastattelussa.

Moses pelasi Rafael Benítezin alaisuudessa 32 ottelua marraskuun 2012 ja toukokuun 2013 välisenä aikana. Maaleja kertyi seitsemän, mutta seuraavana kesänä seuraan saapuneen José Mourinhon suunnitelmiin mies ei enää mahtunut.

– Hän ei koskaan puhunut minulle. Ajattelin omassa päässäni, että ”hän on jo päättänyt omista pelaajistaan”. Mielestäni keskustelimme pari kertaa puhelimessa. Hän kysyi, menikö minulla hyvin Liverpoolissa (lainapestillä 2013–2014), mutta se oli siinä, kertoo Moses.

Antonio Conten alaisuudessa tällä kaudella Moses on saanut peliminuutteja säännöllisesti 3-4-3-ryhmityksessä oikealla laidalla – hieman totuttua alempana. Pelaaja on tyytyväinen italialaismanageriin.

– En ole oikeastaan pelannut aiemmin sillä pelipaikalla. Tavallaan pidän siitä. Niin kauan kun autan joukkuetta, haluan vain pelata jalkapalloa. Vierelläni on (César) Azpilicueta, ja hän puhuu minulle koko ajan ja varmistaa minun olevan oikeassa paikassa.

Sunnuntaina Mosesilla on loistava tilaisuus näyttää osaamisensa Mourinholle, kun tämän luotsaama Manchester United vierailee Länsi-Lontoossa.