Stoken ja Englannin maajoukkueen maalivahti Jack Butland on nähty edellisen kerran tolppien välissä viime maaliskuussa. Tuolloin 23-vuotias maalivahti loukkasi pahoin nilkkansa ja joutui leikkauspöydälle.
Toipuminen ei edennyt toiveiden mukaisesti ja Butland joutui uudestaan leikkauspöydälle syyskuussa. Paluu kentille piti tapahtua 6-10 viikon aikataululla. Kahdeksan viikon jälkeen paluusta ei ole vielä tietoa.
Tässä vaiheessa on varmaa, ettei Butland ole Englannin maajoukkueen käytettävissä marraskuun otteluissa. The Three Lions kohtaa 11. marraskuuta MM-karsintaottelussa Skotlannin ja ystävyysottelussa Espanjan neljä päivää myöhemmin.
– Hän on vielä viikkojen päässä liittymisestä joukkueen harjoituksiin. Meidän on edelleen oltava kärsivällisiä, ja myös Jackilta vaaditaan maltillisuutta, Stoke-manageri Mark Hughes kommentoi.
Stoken ykkösmaalivahdin paikan on edellisissä otteluissa miehittänyt Lee Grant. 33-vuotias maalivahti on pitänyt nollapelin kahdessa edellisessä ottelussa.
Lähde: Sky Sports
