Arsenal ja Tottenham tasasivat sunnuntaina pisteet kauden ensimmäisessä Pohjois-Lontoon derbyssä. Ammatikseen valmentava Kimmo Kantola pureskeli pelin atomeiksi. Mitä siis pelissä oikeastaan tapahtui?
Arsenalin lähtötilanne: keskikaista ja lyhyitä syöttöjä
Arsenalin hyökkäyspelin periaatteet kauden ensimmäisessä 10 sarjaottelussa ovat olleet varsin selkeitä: joukkue pyrkii kontrolloimaan peliä pallonhallinnalla, se hyökkää keskikaistalta ja pyrkii murtautumaan läpisyötöillä.
Emirates Stadiumin isännät ovat käyttäneet hyökkäyksissään keskikaistaa prosentuaalisesti eniten koko sarjassa (34%), ja heidän läpisyöttöjensä määrä ottelua kohti (6) on myös sarjan korkein. Arsenalin laukauksista 58 prosenttia on lähtenyt boksin sisältä ja boksin ulkopuolelta lähteneiden laukausten prosentuaalinen osuus (36%) on koko liigan pienin.
Arsenal on syöttänyt kauden aikana peliä kohti keskimäärin sata syöttöä Tottenhamia enemmän. Gunnersin syötöistä myös suurempi prosentuaalinen osuus on ollut lyhyitä syöttöjä verrattuna Pohjois-Lontoon kilpakumppaniin (Arsenal 92,2% / Tottenham 85,4%). Tottenhamilla on puolestaan koko liigan kolmanneksi eniten (75) pitkiä syöttöjä ottelua kohti, kun taas Arsenalin vastaava lukema (48) on liigan pienin.
Tottenhamin lähtötilanne: keskisektorin puolustaminen
Tottenhamin hyökkäys on perustunut tämän kauden aiemmissa liigaotteluissa vasemman laidan vahvaan hyödyntämiseen, pitkiin syöttöihin sekä kaukolaukauksien hakemiseen. Se on ollut toistaiseksi koko sarjan aktiivisin laukoja keskimäärin 18,5 laukauksella, mutta vain noin kolmannes (31,9%) niistä on suuntautunut kohti vastustajan maalia.
Spurs on joutunut pelaamaan ison osan alkukaudestaan ilman Harry Kanea. Se on myös aiheuttanut selviä ongelmia joukkueen hyökkäystehoihin: muoto hyökätessä ei ole löytänyt vielä optimaalista koostumustaan, mikä on näkynyt myös konkreettisesti maalimäärissä. Kanen korvaajat Vincent Janssen tai Son Heung-Min eivät ole pystyneet vastaamaan huutoon maalien merkeissä.
Myös Tottenhamin puolustamisessa on ollut ongelmia erityisesti keskisektorilla. Peräti 59 prosenttia sen päästämistä laukauksista on lähtenyt rangaistusalueen sisältä, mikä on koko liigan toiseksi korkein lukema. Koska Arsenal pyrkii murtautumaan nimenomaan keskeltä ja antamaan viimeisen syötön mahdollisimman lähelle vastustajan maalia, voitiin tämän osa-alueen puolustamista pitää vieraiden kannalta kriittisenä.
Ennen ottelua oli selvää, että kyetäkseen voittamaan ottelun, Tottenhamin oli pystyttävä vastaamaan Arsenalin muodostamaan uhkaan: sen oli suojeltava murtautumisalueen keskisektoria erityisen tarkasti. Keskisektorin laadukkaan puolustamisen avulla Spursin oli pakotettava Arsenal pelaamaan laidoilla sekä estettävä läpisyötöt tunnistamalla vaaralliset avoimen jalan tilanteet ajoissa. Niihin oli vielä reagoitava puolustuslinjan oikea-aikaisella syvyysliikkumisella.
Tottenhamin muoto vastaa uhkaan
Tottenhamin manageri Mauricio Pochettino on tehnyt kotiläksynsä huolellisesti. Hän juoksuttaa ryhmänsä Arsenalia vastaan kolmen topparin puolustuslinjalla, jota suojelee kaksi keskikentän pohjapelaaja. Hän ajattelee tämän yhdistelmän todennäköisimmin pysäyttävän Arsenalin etenemisen keskisektorista.
Hyökkäyspäähän Tottenham saa toivottuja ilouutisia, kun alun perin kyseiseen otteluun vasta penkille odoteltu Kane palaa loukkaantumisen jälijltä suoraan liljanvalkoisten aloituskokoonpanoon. Hän jakaa hyökkäyspään Son Heung-Minin kanssa. Näiden muutosten myötä Spursin ryhmitys on likemmäs 3-4-1-2 Eriksenin pelatessa hyökkääjien alapuolella pelintekijän roolissa.
Arsenalin ryhmitys on varsin odotettu, joskin Theo Walcottin avauskokoonpanopaikkaa voitaneen pitää alkukaavailujen perusteella pienenä yllätyksenä. Mitään muuta odottamatonta ei kotijoukkueen ryhmityksessä nähdä, kun reisivamman jälkeen paluuta hiljalleen tekevä Aaron Ramseykin on vielä jätetty penkille. Arsenalin ryhmitys siis Arsène Wengerin tavaramerkki viime vuosilta: 4-2-3-1.
Prässi ja pallonhallinta
Jos kokoonpanot eivät ainakaan Arsenalin puolesta yllätyksiä tarjonneet, niin itse peli tarjosi – ainakin pienessä muodossa. Molemmat joukkueet ovat tulleet tunnetuksi pallonhallintajoukkueina, mutta silti vierailijoiden proaktiivisuus pallon kanssa – nimenomaan Arsenalia vastaan – on alusta alkaen silmiinpistävää.
Tottenham pystyy pelinavaamisvaiheessaan pelaamaan kolmen topparin muodollaan sekä pohjapelaajien yhteistyöllä Arsenalin prässin ohi tehokkaasti kerta toisensa jälkeen. Näyttää siltä kuin Arsenalin hyökkäyspään pelaajat eivät oikein tiedä, kenen pitäisi sulkea mikäkin syöttösuunta pois. Moneen otteeseen pelkkä topparin tempokuljetus muutaman lateraalisyötön jälkeen riittää ohittamaan kotijoukkueen ensimmäisen prässilinjan. Sen jälkeen pelintekoalue saadaan käyttöön.
Toisella puolella Spursin hyvä keskialueen prässi estää Arsenalin etenemisen keskisektorissa. Oikeastaan vain yhden kerran – ottelun toisella minuutilla – vieraiden avoimen jalan tilanteen puolustaminen epäonnistuu, kun Arsenalin toppari Shkodran Mustafin pystysyöttö omalta kenttäpuoliskolta on lähettää Mesut Özilin läpiajoon. Tottenham-maalivahti Hugo Lloris’n oikea-aikainen vastaantulo pelastaa vierasjoukkueen takaiskulta.
Tottenhamin keskikentän prässin myötä Arsenal joutuu hakemaan pelitilaa leveydestä. Siellä aktiivisten wing-backien Danny Rosen ja Kyle Walkerin toiminta nimenomaan hyökkäyssuuntaan pakottaa punapaitojen laitapuolustajat pelaamaan varsin alhaalla. Näin ollen Gunners ei kykene laidoilta muodostamaan riittävää uhkaa Tottenhamin puolustukselle.
Arsenalin hyökkäykset syntyvätkin miltei pelkästään nopeista tilanteenvaihdoista. Tykkimiehet pyrkii Tottenhamin pallonmenetyksen jälkeen iskemään vastaan, mutta kotijoukkue ajautuu liiaksi laidalle – pois omalta vahvuusalueeltaan. Tämä kuvastaa pelissä hyvin sitä, miten Tottenham pakottaa Arsenalin pelaamaan omalla epämukavuusalueellaan – omalle identiteetille vieraalla tavalla. Ominaista Tottenhamin hyvälle puolustamiselle on erityisesti se, miten paljon kotijoukkueen hyökkäyspään pelaajat joutuvat ottamaan kosketuksia nimenomaan laidoilla.
Tottenhamilla ongelmia hyökkäyksessä
Ihan pelkkää ruusuilla tanssimista ei ole Spursinkaan pelaaminen. Tottenhamin hyökkäyspelissä näkyy tuttuja ongelmia: hyökkäyspään roolitukset ei ole vielä stabiloituneet ja erityisesti viimeisten murtavien syöttöjen antaminen tuottaa vaikeuksia. Se ei saa pitkän hyökkäyksen murtautumisvaiheessa pelaajia oikeille alueille, jotta viimeisen syötön antamiseen luotaisiin uhkaa tuovat edellytykset.
Tottenhamin hyökkäyspään pelaajien liikkumisessa on kyllä potentiaalista rotaatiota – toisin kuin Arsenalilla – mutta pelaajien liikkeet eivät vielä näytä tukevan toisiaan optimaalisesti.
Wenger sen sijaan luottaa tutusti hyökkääjiensä staattisempaan pelipaikkakohtaisuuteen. Ajatusta tukevat pelaajavaihdot: kaksi vaihtopelaajaa kolmesta perii edeltäjänsä roolin. Vain Alexis Sánchezin siirtyminen keskushyökkääjän paikalta vasemmalle laidalle Oliver Giroudin kentälle tulon myötä on muutos pelaajien roolituksissa.
Tottenham hallitsee kyllä pelivälinettä Arsenalia vastaan, mutta tekee sitä enimmäkseen Arsenalin muodon ulkopuolella ja varsinkin kymppialueelle pääseminen tuottaa sille suuria vaikeuksia. Christian Eriksen liikkuu laajalla säteellä ja ajautuu usein poispäin kymppialueelta tullessaan hakemaan palloa aina pelintekoalueelle asti.
Murtavien syöttöjen ja kombinaatioiden puuttuessa Tottenham joutuu aiempien otteluiden tapaan hakemaan ratkaisuja kauempaa rangaistusalueen ulkopuolelta lähtevillä laukauksilla.
Myöskään Arsenal ei löydä ottelussa oman identiteettinsä mukaista pelitapaa – Tottenhamin hyvän keskialueen prässin vuoksi. Se joutuu antamaan keskikentän pallonhallinnan vierailijoille. Tilanteenvaihtojen jälkeiset vastahyökkäykset ajautuvat liiaksi leveyteen ja nimenomaan laitapelaajille.
Kun Tottenhamin wing-backit pakottavat Arsenalin laitapuolustajat pelaamaan lähtökohtaisesti jo hieman alempana, eivät Gunnersin laitapakit voi luoda laidoille ylivoimia. Kun normaalisti hyökkäysalueen laitasektoreilla hääräävät Arsenalin laitapuolustajat, syntyy maalintekoalueelle enemmän uhkaa, kun laitapelaajat pääsevät liikkumaan sinne laitapuolustajien nousujen myötä. Nyt maalintekoalueelle ei riitä tarpeeksi pelaajia, kun laitapelaajat joutuvat pelaamaan liian leveällä.
Kuvaavaa molempien joukkueiden hyökkäyspelin yskimiselle on se, että ottelun molemmat maalit syntyvät erikoistilanteista: Arsenalin avausmaali sivuvaparista ja Tottenhamin tasoitusosuma pilkulta.
Totuus datassa
Tilastot ja data tukevat näkemystä joukkueiden hyökkäyspelin ongelmista. Lämpökarttakuvasta voidaan todeta kuinka esimerkiksi Eriksenin liikkuminen laajalla säteellä estää häntä tekemästä sitä, mitä hän voisi parhaimmillaan Tottenhamille tehdä: antaa kymppialueen tuntumasta viimeisiä murtavia syöttöjä. Koska Eriksen (tai hänelle) ei löydä tilaa vaarallisilta alueilta, hän joutuu hakemaan palloa liian kaukana vaara-alueelta. Samalla hukataan hänen potentiaalinsa viimeisten syöttöjen antamiseen.
Myös Arsenalin laitapuolustajien lämpökarttoja tutkimalla saadaan vahvistus, että heidän vahvimmat liikealueensa olivat Tottenhamia vastaan keskialueen tuntumassa – liian kaukana hyökkäysalueen uhkaa tuottavilta alueilta.
Arsenalin pallonhallintaprosentti tässä ottelussa (46,3%) jää noin 10 prosenttiyksikköä sen keskimääräisestä pallonhallinnasta (56,4%) tämän kauden valioliigaotteluissa. Lukema kertoo siitä, kuinka joukkue joutui pelaamaan epämukavuusalueellaan. Samaan seikkaan liittyy myös kotijoukkueen heikko syöttöjen onnistumisprosentti Tottenhamia vastaan (70%), mikä myös jää kauaksi keskimääräisestä (84%) lukemasta. Arsenal ei siis päässyt pelaamaan haluamaansa jalkapalloa.
Tottenhamin pallonhallinta ei puolestaan eskaloidu tehojen muodossa: joukkue saa ottelussa aikaan kymmenen laukausta ja näin ollen jää kahdeksan laukauksen päähän keskimääräisestä lukemastaan tämän kauden Valioliigassa (18,5 laukausta ottelua kohti).
Molemmilla joukkueilla oli kylläkin tarpeeksi paikkoja ottelun voittamiseen, ja loppuun asti molemmat myös voittoa hakivat. Tasapeli oli kuitenkin varsin oikeutettu tulos: viihdyttävästä ottelusta huolimatta kumpikaan joukkue ei pelannut kovin hyvin. Piste tyydyttänee enemmän vieraita.
Loppupäätelmät
Pochettino vei itselleen valmentajien keskinäisen kamppailun: hän kykeni luomaan joukkueelleen pelisuunnitelman, jolla riisui vastustajan tämän selkeimmistä aseistaan. Hän pakotti Gunnersin pelaamaan omalla epämukavuusalueellaan – ilman pallollista kontrollia pelitapahtumista.
Tottenhamin argentiinalaisluotsi ryhmitti kolmella topparilla ja kahdella suojaavalla keskikentän pohjapelaajalla vahvan puolustuksen, joka eliminoi Arsenalin keskisektorin uhkan. Hän oli myös proaktiivinen ja uskalsi rohkeasti puolustaa Arsenalia vastaan pallolla – vieden kotijoukkueen peli-identiteetin.
Arsenal kykeni luomaan satunnaista uhkaa nopeilla tilanteenvaihdoilla. Ne usein kuihtuivat hyökkäävien pelaajien ajauduttua Tottenhamin pakottamina liiaksi laidalle. Kotijoukkueen laitapuolustajien nousut olivat normaalia harvemmassa ja uhka laidoilta jäi näin ollen myös vähäiseksi.
Ottelu oli varmasti katsojan silmään vauhdikas ja viihdyttävä, mutta kumpikaan valmentaja ei voi olla tyytyväinen oman joukkueensa esitykseen, jota siivittävät lukuisat harhasyötöt ja epästabiilit virtaukset.
Jatkossa Pocchettinon on löydettävä resepti pelaajien optimaaliseen rotaatioon hyökkäyskolmanneksella. Wengerin täytyy etsiä keinoja muuttaakseen rohkeammin joukkueensa muotoa pelin sisällä – muuten sen pelaamisesta tulee liian kankeaa ja ennalta-arvattavaa.
Kimmo Kantola
Kirjoittaja on kasvatustieteiden maisteri. Hän toimii juniorivalmentajana Milanossa Accademia Internazionale Calciossa.