Mestaruussarjassa pelaavan Brighton & Hove Albionin suomalaismaalivahti Niki Mäenpää sai vyölleen tärkeitä peliminuutteja, kun seura kaatoi Wolvesin 2–1 viime maanantaina Valioliiga 2:ssa. Edustusjoukkueessa torjuntavastuu on ollut David Stockdalella.
– On vain ymmärrettävä maalivahdin rooli ja se, että on vain yksi pelipaikka. Stocko on pelannut fantastisen hyvin ja on siksi joukkueessa. Minun pitää vain pysyä motivoituneena ja ponnisteltava, koska se on ainoa tapa auttaa Stockoa, joukkuetta ja muita pelaajia, jotka eivät tällä hetkellä pelaa, 31-vuotias Mäenpää toteaa Albionin verkkosivuilla.
– He kirittävät muita pelaajia tehdäkseen näistä parempia. Silloin on oltava valmiina, kun mahdollisuus tulee. Odotan innolla tammikuuta ja FA Cupin alkamista. Toivottavasti se on mahdollisuuteni pelata edustusjoukkueessa ja pääsemme pidemmälle kuin viime vuonna, hän jatkaa.
Maenpaa ready to take his chance. #BHAFC https://t.co/Q4jyUDgGcR pic.twitter.com/eqe1Y9GQc1
— BHAFC ⚽️ (@OfficialBHAFC) 30. marraskuuta 2016
Mäenpää arvioi, että hänen omissa esityksissään on vielä parantamisen varaa.
– Edellisistä minuuteistani on pari kuukautta, joten välillä on hyvä saada pelirytmiä ja pelata alle 23-vuotiaissa. Ne ovat hyviä pelejä, ja oli hyvä saada kolme pistettä. Se oli hyvä comeback. Emme pelanneet hyvin ensimmäisellä puoliajalla, mutta toisella olimme paljon parempia. Jatkoimme yrittämistä, teimme kaksi maalia ja saimme kolme pistettä, suomalainen pohtii.
– Minun olisi pitänyt tehdä pelissä joitakin asioita paremmin. En putsannut palloa tarpeeksi hyvin pois heidän maalissaan. Potkaisin sen päin heidän hyökkääjäänsä, ja tämä teki maalin.
Mäenpää toivoo, että sarjakakkonen Albion panee tällä kaudella vuoden takaista paremmaksi ja nousee Valioliigaan. Pelaamatta on vielä 28 ottelua.
– Olimme niin lähellä viime vuonna ja hävisimme maalierolla. Olemme selviytyneet niin hyvin toistaiseksi tällä kaudella ja meidän on edettävä peli peliltä sekä tehtävä asiat riittävän hyvin noustaksemme.
