Arsenal-laina Jack Wilsherelle kunnon ryöpytys Twitterissä, vaikka Liverpool kaatuikin

© Kuva: Getty Images

Valioliigamestaruudesta haaveileva Liverpool sai sunnuntaina kylmän suihkun niskaansa, kun Bournemouth kaatoi Punaiset 4-3, vaikka Liverpool johti peliä kahteen otteeseen kahdella maalilla. Suomalaiset Valioliigan seuraajat ryöpyttivät Twitterissä Liverpoolia, mutta osansa sai myös voittajien paidassa pelannut Jack Wilshere.

24-vuotias Wilshere pelaa tämän kauden Bournemouthissa lainalla Arsenalista. Sunnuntain esityksen perusteella takavuosien ihmelapsella ei välttämättä ole tulevaisuutta Tykkimiehissä. Vaikka loukkaantumiset ovatkin jääneet ainakin hetkeksi taakse, on peliesityksissä paljon toivomisen varaa. Palaute Twitterissä oli armotonta etenkin Wilsheren ensimmäisen puoliajan näkymättömyyden jälkeen. Ruumiitkin kuulemma liikkuvat enemmän.

Wilsheren merkittävimmäksi saavutukseksi Bournemouthin voitossa jäi toisen puoliajan alussa otettu keltainen kortti tuomarille raivoamisesta. Twitter-käyttäjien mukaan punainenkin olisi voinut olla mahdollinen, sillä sen verran suoraa tekstiä Wilshere oikeudenjakajalle lateli.

Eräs twiittaaja kuitenkin näki, kuinka Wilshere puskee Bournemouthia kohti sarjataulukon kärkipäätä.