Eden Hazard ylistää Diego Costan nykyvirettä: ”Ne ajat ovat nyt ohi”

© Kuva: Getty Images

Chelsea oli lauantain huippuottelussa Etihad Stadiumilla 0-1 -tappiolla, mutta esitti komean nousun 3-1 -voittoon. Voitto Manchester Citystä oli Chelsealle jo kahdeksas perättäinen täysi pistepotti, ja se vankisti entisestään asemaansa valioliigakauden suurimpana mestarisuosikkina.

Antonio Conten suosima kolmen topparin pelitapa on antanut Eden Hazardille ja Diego Costalle enemmän hyökkäysvapauksia. Molemmat onnistuivat maalinteossa myös Cityä vastaan, ja yhteensä kaksikko onkin tehoillut kauden aikana jo 19 maalin ja kuuden maalisyötön verran.

Valioliigan maalipörssiä johtava Diego Costa palkittiin ottelun parhaana pelaajana. Hazard on mielissään 28-vuotiaan espanjalaisen nykyvireestä ja uskoo kohennuksen viime kauteen verrattuna johtuvan lähinnä parantuneesta hermojenhallinnasta.

– Hänen itsekurinsa on saanut aikaan suuren muutoksen. Ennenkin hän teki paljon maaleja, mutta sai aina silloin tällöin keltaisen tai punaisen kortin, Hazard sanoi Sky Sportsille.

– Nyt ne ajat ovat ohi. Costa antaa kentällä kaikkensa ja tänäänkin hän teki maalin ja syötti toisen. Hän on ollut liekeissä kauden alusta lähtien ja haluan hänen myös jatkavan niin.

Costa ei ole ollut tällä kaudella pelikiellossa vielä kertaakaan, ja kunnia tästä kuuluu osaltaan varmasti myös Chelsea-manageri Contelle. Italialainen tunnetaan paitsi hyvänä taktikkona niin myös tiukkana kurinpitäjänä.