Varsin varamiehinen Manchester City jäi kotonaan 1-1 -tasapeliin tiistai-illan panoksettomassa Mestarien liigan ottelussa Celticiä vastaan. City joutui heti ensiminuuteilla takaa-ajoasemaan, mutta nigerialaisen Kelechi Iheanachon kahdeksannella peliminuutilla pyssyttämä komea maali tasoitti puntit.
Manchester Cityn kakkospaikka lohkossa oli varma jo ennen päätöskierrosta, joten manageri Pep Guardiola antoi näyttöpaikan monille vähemmän peliaikaa saaneelle pelaajalleen. Yksi heistä oli 20-vuotias Iheanacho.
Ja jälleen kerran Iheanacho kiitti valmentajaansa luottamuksesta. Nuori kärkimies on ollut nyt 18 kertaa Manchester Cityn avauskokoonpanossa eri kilpailuissa, ja näissä peleissä hän on heiluttanut verkkoa peräti 13 kertaa. Kertakaikkiaan huikea saldo.
13 – Kelechi Iheanacho has scored 13 times in 18 starts for Manchester City. Future.
— OptaJoe (@OptaJoe) 6. joulukuuta 2016
Tulivoimaa Manchester Cityllä luonnollisesti riittää Sergio Agüerosta lähtien, eikä vahvistuksien hankkiminen jää turhan kireästä vyöstä kiinni. Iheanacho on kuitenkin osoittanut omilla näytöillään, että välttämättä Cityn ei tarvitse hakea seuraavaa superkärkeään kovinkaan kaukaa. Nigerialaisen etsikkoaika saattaa hyvinkin olla edessä jo joulukuussa, sillä Agüero kärsii loppuvuoden ajan neljän ottelun pelikieltoaan.
Tiistainen avauskokoonpanon paikka oli Iheanacholle Mestarien liigassa kauden ensimmäinen. Valioliigassa hän on päässyt avaukseen kolme kertaa ja näissä peleissä hän on heiluttanut verkkoa kahdesti.
Iheanachon tähti on toki ollut tuikkimassa jo pidempään. Hän voitti jo vuonna 2013 alle 17-vuotiaiden MM-kisojen maalikuninkuuden Nigerian maailmanmestariryhmässä, ja samana vuonna Iheanacho valittiin Afrikan lupaavimmaksi nuoreksi pelaajaksi. Nyt nuorimies saattaa hyvinkin olla lopullisen läpimurron kynnyksellä.
