Jesse Joroselle pitkästä aikaa vastuuta ja heti nollapeli

© Kuva: Getty Images

Suomen maajoukkueen vakiorinkiin kuuluva Jesse Joronen sai pitkästä aikaa peliminuutteja päästyään torjuntahommiin reservijoukkueiden sarjaottelussa Fulham-Brighton. Fulham voitti ottelun 4-0, joten Joronen pelasi komeasti nollapelin. Puhdas maali oli Joroselle kauden ensimmäinen.

Joukkueiden Twitter-seurannan perusteella Joronen ei varsinaisesti töihin hukkunut, mutta esitti kuitenkin muutaman tärkeän torjunnan joukkueensa matkalla kohti selkeää voittoa.

23-vuotias Joronen saapui Fulham-organisaatioon jo vuonna 2009, mutta on viettänyt vuosien varrella aikaa useilla eri lainapesteillä. Tällä hetkellä suomalainen on joukkueensa kolmosvahti, eikä tie ykkösjoukkueeseen tunnu aukeavan. Tällä kaudella Joronen on saanut pelata kolme liigacupin ottelua sekä tämän illan jälkeen kaksi reservijoukkueiden liigapeliä. Edellisen ottelunsa hän pelasi 31.lokakuuta.