Adnan Januzaj oli matkalla maailman jalkapalloeliittiin – sitten tapahtui jotakin

© Kuva: Getty Images

Kovin odotuksin Stadium of Lightille saapunut Adnan Januzaj, 21, on ollut yksi Sunderlandin tämän kauden suurimmista pettymyksistä. Nuorukainen ei ole tehnyt joukkueelle vielä ainuttakaan liigamaalia, ja maaliin johtaneita syöttöjäkin on koossa vasta yksi.

Lauantain tappio-ottelussa West Bromwichia vastaan Januzaj oli tutun saamaton. Kärkimies Jermain Defoen takana pelannut Belgian maajoukkuepelaaja vaihdettiin kentältä 66. minuutilla omien fanien buuausten saattelemana. Manageri David Moyes pelkääkin Daily Mirrorin mukaan, että Januzaj’sta on tulossa joukkueen epäonnistumisten syntipukki.

Januzaj murtautui Manchester Unitedin edustusjoukkueeseen vuonna 2013. Katsomossa kuhistiin, ja kannattajat pitivät häntä seuran lupaavimpana teinipelaajana sitten Cristiano Ronaldon. Hänet palkittiin myöhemmin rahakkaalla sopimuksella ja Ryan Giggsin legendaarisella pelinumerolla 11.

Vain taivas näytti olevan rajana kauden 2013-2014 jälkeen. Januzaj olisi voinut valita Belgian sijaan Englannin, Albanian tai Kosovon maajoukkueen, sillä kaikki osoittivat kiinnostuksensa häntä kohtaan. Januzaj ei ole kuitenkaan onnistunut hyödyntämään potentiaaliaan, ja suuri läpimurto maanosan eliittiin on kuitenkin jäänyt tilaisuuksista huolimatta tekemättä niin Old Traffordilla kuin viime kauden lainapestillä Dortmundissakin. Kentällä hänen kasvoiltaan paistaa kovin usein turhautuminen.

Viimeksi kuluneen kolmen kauden aikana Januzaj on heiluttanut verkkoa yhteensä kaksi kertaa. Moni on sitä mieltä, että hän sai liikaa liian varhain. United-debyytin pelaajalle antanut Moyes arvioi, että käynnissä on edelleen oppimisvaihe.

– Minä luultavasti suhtaudun Adnaniin ankarimmin, koska tiedän hänen osaamistasonsa. Tiedän hänen olevan todella hyvä jalkapalloilija, joka voisi varmasti pelata monessa huippujoukkueessa, skotti pohtii.

– Tämä on vaikea paikka hänelle, mutta se on hänelle hyvää koulutusta ja osa hänen rakennustyötään. Sanoisin hänelle ja olen sanonut hänelle, että tarvitsemme häneltä enemmän. Hänen on osoitettava ajoittain enemmän vahvuutta. Hänellä on loistavat taidot, mutta tällä hetkellä hänellä on vaikeata, hän jatkaa.

– Se riippuu hänestä, näyttääkö hän, kuinka hyvä pelaaja hän on. Ja uskokaa pois, hän haluaa tehdä sen epätoivoisesti. Tunnen hänet ja näen hänet harjoituksissa. Hän haluaa näyttää ihmisille, kuinka hyvä hän on. Kyse ei ole siitä, etteikö hän haluaa yrittää – riippumatta hänen kehonkielestään. Pelit eivät voi olla aina sellaisia, jotka sopivat juuri hänelle. Uskon hänen ymmärtävän sen, hän tietää sen olevan vaikeata ja tarvitsemme häntä joukkuepelaajana. Mielestäni siitä ei ole epäilystäkään, etteikö hän tee maaleja ennen tämän kauden loppua.