Liverpool FC vahvistaa kotisivuillaan, että se on solminut monivuotisen jatkosopimuksen nuoren keskuspuolustajan Joe Gomezin kanssa. Uusi sopimus sitoo kesällä 2015 Charltonista saapuneen Gomezin Liverpooliin vuoteen 2020 saakka.
Toistaiseksi Gomez on pelannut Liverpoolin ykkösjoukkueessa yhdeksän ottelua. Näistä kaksi on tullut tällä kaudella FA Cupissa, 15 kuukauden pituiseksi venähtäneen pitkän sairausloman jälkeen.
– Päätös oli todella helppo. Kun jatkosopimuksestani alettiin puhua, minun ei tarvinnut miettiä sitä kauaa, Gomez kommentoi.
Ensimmäinen Gomezin kahdesta loukkaantumisesta tuli lähes heti Jürgen Kloppin otettua seurassa valmennusvastuun. Harjoituksiin Englannin nuorten maajoukkuepelaaja palasi lokakuussa ja vihdoin tammikuun cup-ottelussa koitti paluu edustusjoukkueen riveihin.
– Olen innoissani uutisesta, sillä Joella on uskomattomasti potentiaalia. Hänen aikansa seurassa on ollut täynnä takaiskuja, mutta huippupelaajat reagoivat takaiskuihin ja vaikeuksiin positiivisesti, ja niin hänkin on tehnyt.
– Hän on todella suosittu koko joukkueen parissa, ja se johtuu hänen positiivisesta asenteestaan. Nyt voimme antaa hänelle aikaa kehittyä, oppia lisää ja tulla entistäkin vahvemmaksi ja paremmaksi, Klopp toteaa.
