Lähes koko tammikuun ajan siirtorintamalla puhuttanut Dimitri Payet’n siirtosaaga saatiin viikonvaihteessa päätökseen, kun 29-vuotias ranskalainen siirtyi 29,3 miljoonan euron siirtosummalla West Hamista Marseilleen.
Payet oli saanut kommenteillaan ja lakkoilullaan West Ham -kannattajien sapen kiehumaan eikä useimpien kiukku laantunut vielä Payet’n lähdön hetkelläkään. Monet jäivät odottelemaan tähtipelaajalta anteeksipyyntöä, mutta manageri Slaven Bilicin mielestä sellaiselle ei kuitenkaan ole mitään tarvetta.
– Pelaajat siirtyvät, eikä ole minun asiani kommentoida, mitä hänen pitäisi sanoa ja mitä ei. Hän meni kotiinsa, kuten halusikin. Minä en unohda, kuinka loistavasti hän meillä pelasi. Olin todella onnellinen ja ylpeä siitä, että minä, joukkueeni ja taustaryhmäni autoimme häntä saavuttamaan kaiken sen, mitä hän teki, Bilic kommentoi The Timesille.
Vielä vajaat kolme viikkoa sitten Bilic kirjoitti kolumnissaan, ettei West Ham suostuisi myymään Payet’ta vallitsevien olosuhteiden johdosta. Myöhemmin linja kuitenkin keveni Payet’n kertoessa, ettei hänen perheensä ollut sopeutunut Lontooseen.
– Siitä lähtien, kun kirjoitin niin, oli selvää, että hän lähtisi. Me vain tietysti halusimme hänestä parhaan mahdollisen hinnan, Bilic selvittää.
– Haluan kiittää häntä kaikesta siitä, mitä hän teki hyväksemme. Hän oli loistava ja mekin olimme loistavia hänelle. Nyt se tarina on päätöksessään, joten toivotan hänelle onnea ja kaikkea hyvää Marseillessa.
