Arsenal ei toipunut vieraidensa salama-alusta ja koki kaatosateessa yllätystappion

© Kuva: Getty Images

Valioliigan ruuhkaviikot jatkuivat tiistaina seitsemällä ottelulla. Kuusi ottelua käynnistyi tuttuun tapaan Suomen aikaa klo 21.45 ja kärkiottelu Liverpool-Chelsea 15 minuuttia myöhemmin. Joukkueiden rasitusaste on juuri nyt kova, sillä moni tulessa olleista joukkueista pelasi vielä viikonloppuna FA Cupia.

Kierros pelattiin todellisessa koiranilmassa, sillä hyytävän kylmää vettä satoi kaatamalla kaikilla stadioneilla. Maaleja nähtiin silti mukavasti, ja yllätyksiäkin, sillä kierroksen kaksi suurinta suosikkia Arsenal ja Tottenham saivat pettyä.

Illan maalinteon aloitti kuudennella peliminuutilla West Bromwichin James Morrison, jolle osuma oli kauden neljäs. Kotijoukkue Middlesbrough näytti olevan ajautumassa yhä pahempiin vaikeuksiin, eikä siirtomarkkinoillakaan mikään ole siltä onnistunut.

Emirates Stadiumilta sen sijaan kuului kummia, sillä Watford siirtyi 2-0 -vierasjohtoon jo 13 minuutin pelin jälkeen. Ensin verkkoon painui Younes Kaboulin vapaapotku, joka sai onnekkaan kimmokkeen Aaron Ramseyn takalistosta.

Ja hetkeä myöhemmin koko Arsenalin puolustus veteli hirsiä, kun Etienne Capoue sai liidellä kaikessa rauhassa keskiviivalta rankkarialueelle pallon kanssa tanssahdellen. Capouen laukauksen paluupallon rynni maaliin Troy Deeney. Watfordilla ei vaikuttanut olevan varsinaisesti ikävä jättisummalla Kiinaan myytyä kärkimiestä Odion Ighaloa.

Toimitsijakieltoaan kärsivän Arsène Wengerin mieli kaipasi varmasti kentän laidalle joukkuettaan piiskaamaan – keho sen sijaan välttämättä ei, sillä katoksen alla ylärivillä oli varmasti miellyttävän lämmintä.

Ennen tätä iltaa Arsenalia vastaan ei oltu tehty koko kauden aikana maalin maalia ottelun ensimmäisellä vartilla, mutta tänään Watford iski niitä kaksi.

Takaiskumaalit eivät myöskään jääneet Arsenalin ainoiksi murheiksi. Jo 20. minuutilla Aaron Ramsey joutui tulemaan vaihtoon pohjettaan pidellen ja hetkeä myöhemmin Nacho Monreal sai keltaisen kortin sukeltamisesta.

Middesbrough nousi Riversidella tasoihin, kun Gareth McAuley lanasi Álvaro Negredon kentän pintaan sääntöjen vastaisesti. Negredo niittasi tuomitun rankkarin varmasti maaliin itse. Kyseinen osuma jäi lopulta ottelun viimeiseksi.

Walesissa Alfie Mawson siirsi Gylfi Sigurdssonin kulmapotkusta tekemällä puskumaalillaan Swansean 1-0 -johtoon Southamptonia vastaan – kliseisesti sanottuna ottelutapahtumien vastaisesti. Kolmessa ottelussa tauolle lähdettiin kuitenkin maalittomassa tasatilanteessa. Burnley-Leicester -ottelun kohokohta taisikin olla se, kun stadionilla kuulutettin tauolla kotijoukkueen hankkineen Robbie Bradyn riveihinsä.

Oliko Arsenalin pelaajistolla sitten takki auki viikonlopun 5-0 -voiton jälkeen (cupissa Southamptonia vastaan), vai masensiko tähtiä surkea keli? Joka tapauksessa Tykkimiesten ensimmäisen jakson esitys oli suorastaan luokaton. Kaikki kunnia toki myös hienosti pelanneelle Watfordille. Avausjakso oli sekä pelillisesti että tilastollisesti selkeästi Watfordin heiniä.

Arsenal pani toisella jaksolla kaiken peliin

Toisen puoliajan alkajaisiksi Crystal Palacen kapteeni Scott Dann vei vieraat johtoon Bournemouthissa. Toppari on ehkä monien yllätykseksi ollut koko Valioliigan maaliahnein puolustaja viimeisten puolentoista kauden aikana.

Arsenal tuli toiselle jaksolle selvästi heränneenä – kuten odottaa sopikin. Vaihdosta sisään otettu Theo Walcott piristi Tykkimiehiä selvästi ja Alexis Sanchéz tuntui ärsyyntyneen. Watfordin maalivahti Heurelho Gomes pelasti vielä pari tilannetta, mutta lopulta vapaaksi jätetty Alex Iwobi puski isännille kavennuksen. Watford protestoi pallon käyneen yli päätyrajan ennen kuin Alexis vippasi sen Iwobille.

Swanseassa Shane Long nosti vierasjoukkue Southamptonin hetkeksi tasoihin, mutta kotijoukkue pääsi uudelleen johtoon islantilaisen Sigurdssonin osumalla. Maalin syötti debyyttiotteluaan seurassa pelannut tuore hankinta PSV:stä, Luciano Narsingh. Sigurdssonin tehosaldo tältä kaudelta on jo komea seitsemän maalia ja seitsemän maalisyöttöä.

Emirates Stadiumilla Arsenalin vyörytys jatkui, mutta tuloksettomana. Paras – tai ainakin näyttävin – tekopaikka oli Nacho Monrealin tulinen kaukolaukaus kulmapotkun jälkitilanteesta kymmenisen minuuttia ennen loppua, mutta kuti viuhui kuitenkin pari metriä maalin ohi. Tilastot kuitenkin todistavat ottelun kääntyneen päälaelleen, sillä toisen jakson maalintekoyrityksiä Arsenal johti tässä vaiheessa 13-1.

Arsenalin kiri jäi kuitenkin torsoksi, ja Watford vei pisteet maalein 2-1. Watford ei ollut ennen tätä edes johtanut kertaakaan Arsenalia vastaan Valioliigassa, ja nyt historiankirjoihin tuli ensimmäinen voitto. Kaksijakoisen ottelun ensimmäistä puoliaikaa hallitsi Watford ja toista vielä selvemmin Arsenal, mutta vierasjoukkue oli tällä kertaa maalipaikoissaan kliinisempi.

Tappio oli kova isku Arsenalin mestaruushaaveille, mutta kenties kannattajat saivat pientä lohtua siitä, että Tottenham sai niin ikään pettyä jäätyään maalittomaan tasapeliin Sunderlandin vieraana. Molemmat tulokset satavat kuitenkin ennen kaikkea Chelsean laariin.

Leicester sai hetki ennen loppua vielä kylmän suihkun niskaansa, kun walesilainen Sam Vokes iski. Kettujen tappio ja siirtoikkunassa vahvistuneen Crystal Palacen voitto merkitsee, että puolustava mestari on enää kaksi pistettä putoamisviivan yläpuolella. Crystal Palacen voitto oli lopulta illan ainoa kahden maalin voitto, sillä Christian Benteke kaunisteli puskullaan numeroita vielä lisäajalla.

Arsenal-Watford 1-2 (0-2)
0-1 Kaboul (11′)
0-2 Deeney (14′)
1-2 Iwobi (58′)

Bournemouth-Crystal Palace 0-2 (0-0)
0-1 Dann (48′)
0-2 Benteke (90’+2)

Burnley-Leicester 1-0 (0-0)
1-0 Vokes (87′)

Middlesbrough-West Bromwich 1-1 (1-1)
0-1 Morrison (6′)
1-1 Negredo rp. (17′)

Sunderland-Tottenham 0-0 (0-0)

Swansea-Southampton 2-1 (1-0)
1-0 Mawson (38′)
1-1 Long (57′)
2-1 Sigurdsson (70′)