Suomalaishyökkääjä Mikael Forssell pelasi aikoinaan parhaan valioliigakautensa Birmingham Cityn riveissä, mutta yksi englantilaisseura on hänen silmissään ylitse muiden.
– Olen massiivinen Chelsea-fani! Se oli ensimmäinen seurani ulkomailla, ja kuten sanoin aiemmin, saavutin seurassa monta urani kohokohtaa. Jalkapallosyistä minulla ei ole vielä ollut mahdollisuutta vierailla Stamford Bridgellä, mutta aion ehdottomasti tehdä sen tulevaisuudessa, pian 36 vuotta täyttävä Forssell sanoo Goalin haastattelussa.
Viimeksi Helsingin Jalkapalloklubia edustanut Forssell lähti ulkomaille jo 17-vuotiaana. Hän korostaa, ettei pelaajaura ole vielä ohi.
– Olen onnekas siinä, että minulla on ollut paljon loistavia aikoja jalkapallossa ylä- ja alamäkineen, mutta valitsisin aikani Chelseassa parhaaksi ajanjaksokseni. Näin muutoksen vuosista 1998–2005 (Roman) Abramovitshin tuloon, uusien pelaajien hankkimiseen ja (José) Mourinhoon, Forssell sanoo.
– Minulla oli hienoja aikoja Birmingham Cityssä ja myös pelatessani Saksassa ja tehdessäni maaleja Suomen maajoukkueessa. Oli mahtavaa olla mukana joukkueessa, joka voitti Valioliigan vuonna 2005, hän jatkaa.
– Olin juuri tehnyt paluun loukkaantumisen jälkeen enkä ollut massiivisessa roolissa, mutta se on silti urani kohokohta. Tietysti pelkkä maalien tekeminen Stamford Bridgellä oli minulle unelmien täyttymys.
Englannin kentillä Forssell on edustanut myös Crystal Palacea ja Leeds Unitedia.
