Marouane Fellaini itsevarmana ennen Rostov-peliä: ”United haluaa Mestarien liigaan, tulette näkemään sen”

© Kuva: Getty Images

Manchester United himoitsee palavasti paluuta Mestarien liigaan ensi kaudeksi. Sinne, minne se kuuluukin. Tavoitteen toteutumiseksi sillä on kaksi tietä – Valioliiga ja Eurooppa-liiga – ja viimeksimainitussa maali on enää kuuden ottelun päässä. Siksi Unitedin käkkäräpäinen Marouane Fellaini voikin todeta nikottelematta, että seura antaa torstaina Rostovia vastaan kaikkensa.

Maanantaina Unitedin taival FA Cupissa katkesi 0-1 -tappioon Chelseaa vastaan. Ilta oli pitkä Ander Herreran varhaisen ulosajon takia, ja niin oli paluumatkakin, sillä sen United joutui tekemään lentokoneen sijaan bussilla.

– Maanantain Chelsea-peli oli meille rankka – tunnin ajan vain kymmenellä pelaajalla. Hävisimme sen pelin ja nyt katsomme eteenpäin. On tärkeää, että kaadamme Rostovin, Fellaini totesi lehdistötilaisuudessa.

– Paluumatka Lontoosta oli pitkä, mutta olemme ammattilaisia ja osaamme palautua. Treenasimme eilen kevyesti ja olemme valmiita otteluun.

United haki Venäjältä 1-1 -tasapelin, joten sillä on pullat hyvin uunissa kotiottelua ajatellen. Jos tältä kierrokselta jatkopaikka lohkeaa, kuuluu United varmasti jatkossakin kilpailun suurimpiin voittajasuosikeihin.

– Kaikki pelaajat, taustajoukot ja kannattajat haluavat ensi kaudeksi Mestarien liigaan, joten teemme kaikkemme sen eteen. Meillä on siihen sopivat pelaajat ja olemme täynnä itseluottamusta. Tulette näkemään sen Rostovia vastaan.