Ympäri maailmaa hieraistiin silmiä muutamaan otteeseen oikein huolella viime vuoden kesäkuussa, kun tieto ”Ulos”-äänten voitosta Ison-Britannian EU-kansanäänestyksessä tuli julki. EU:hun jäämisen piti kaikkien todennäköisyyksien ja gallup-kyselyjen mukaan voittaa, mutta niinpä vain kansa päätti toisin. Näillä näkymin Iso-Britannia on Euroopan Unionissa enää reilut kaksi vuotta.
Brexit-päätöksellä on luonnollisesti suuria vaikutuksia myös jalkapallomaailmaan. Äänestystulos on jo ehtinyt moneen asiaan vaikuttaa, sillä välittömästi äänestyksen jälkeen punnan kurssi lähti syvään sukellukseen. Vaikutukset ovatkin ennen muuta taloudellisia. Squawka otti selvää, mihin kaikkeen Brexit on jalkapallon parissa vaikuttanut ja mihin se tulee vielä vaikuttamaan. Päähuomio on luonnollisesti Valioliigassa.
Heikentynyt punta nostaa siirtokorvausten hintoja
Kun hieman ennen äänestystä yksi punta maksoi noin 1,31 euroa, on nykyinen kurssi noin 1,14 euroa. Pahimmillaan punta kävi jopa alle 1,10 eurossa. Heikentynyt rahan arvo tuntuu tietysti brittituristien lompakossa, mutta vieläkin rajummin se puree miljoonia liikutteleviin urheiluseuroihin. Valioliigaseurat joutuvat ja ovat joutuneet maksamaan EU-maiden seuroilla entistä suurempia siirtosummia.
Samasta syystä seurat pelkäävät ulkomaalaispelaajien palkkavaatimusten merkittävää nousua. Punnissa mitattavat ansiot ovat kotimaan rahaan muutettuna jo nyt aiempaa vähempiarvoisia, joten sopimusneuvotteluista ei-englantilaisten kanssa voi tulla entistä raastavampia. Esimerkkeinä Squawka mainitsee Mesut Özilin ja Alexis Sánchezin kaltaiset pelaajat. Eikä unohtaa sovi hyväpalkkaisia pelaaja-agenttejakaan.

Käänteisesti brittiseurat voivat jopa hyötyä olemassaolevista ulosostopykälistä, bonuksista ja jatkosiirtokorvauksista – riippuen siitä, mille valuutalle ne on kirjattu.
Myös Valioliigan tähtitieteellisten televisiointisopimusten arvo on luonnollisesti sukeltanut punnan kurssin rinnalla, mutta ”seurojen onneksi” nykyinen sopimus Skyn ja BT Sportin kanssa umpeutuu vuonna 2019. Sitten neuvotellaan taas puhtaalta pöydältä.
Kotimaiset pelaajat arvossaan
EU-maiden sisällä vallitseva kansalaisten, työvoiman ja rahan vapaa liikkuvuus jää Ison-Britannian osalta pian historiaan. Jatkossa EU-maista kotoisin olevat jalkapalloilijat tarvitsevat Isoon-Britannian viisumit ja työskentelyluvat. Kun työvoiman vapaata liikkuvuutta rajoitetaan, ovat Yhdistyneissä Kuningaskunnissa kasvaneet pelaajat aiempaa suuremmassa arvossa.
Voi hyvin olla, että tulevaisuudessa valioliigaseuroissa brittipelaajien määrä kasvaa tuntuvasti, ja pelaajia haravoidaan tiheällä kammalla alasarjoista ja akatemiajoukkueista. Samalla brittiläisten futaajien markkina-arvo kasvaa entisestään.
Samalla, kun kotimaisten pelaajien osuus kasvaa, saattaa huippuseurojen akatemioita kohdata suuri mullistus. Aiemmin valioliigaseurat ovat voineet hankkia akatemioihinsa muun muassa Cesc Fábregasin, Gerard Piquén, Héctor Bellerínin, Adnan Januzajn ja Paul Pogban – miksei Tim Sparvinkin – kaltaisia lahjakkuuksia Ison-Britannian EU-jäsenyyden ansiosta ennen pelaajien 18-vuotissyntymäpäivää. Jatkossa tuo EU-pelaajien etuoikeus poistuu.

Nykyisin valioliigaseurat ovat hankkineet hiomattomia timantteja joskus vain lainatakseen heidät välittömästi kehittymään esimerkiksi Hollantiin ja Belgiaan, joissa työlainsäädäntö on löyhempää. Tällainen väliaikainen työlupien kierto tulee tuskin tulevaisuudessa enää onnistumaan.
Hallintokulutkin yhtä lailla nousussa
Brexitin taloudelliset vaikutukset eivät rajoitu tietenkään ainoastaan pelaajabudjetteihin ja siirtokorvauksiin, vaan muutkin kulut kohoavat. Squawkan lainaaman Construction Enquirerin mukaan Brexit-päätös nosti materiaali- ja työvoimakuluja niin paljon, että Tottenhamin tulevan uuden kotistadionin rakennuskustannukset kaksinkertaistuivat 400 miljoonasta punnasta 800 miljoonaan. Siten siitä tulee koko maan kallein stadion.
Manchester Unitedin velkataakka puolestaan on kasvanut hurjalla 27,1 prosentilla, koska punnan arvo on heikentynyt Yhdysvaltain dollariin nähden. Tämä siitäkin huolimatta, että Unitedin tulot ovat suuremmat kuin koskaan. Squawka ennakoi niin ikään, että United tulee lähivuosina menettämään ”maailman rikkaimman seuran” asemansa Barcelonalle, Bayern Münchenille ja/tai Real Madridille.

Omat vaikutuksensa Brexitillä ja heikolla punnalla on myös kansainvälisistä turnauksista ja europeleistä saataviin pelaajien ja seurojen palkintorahoihin.
Pelaajien ja kannattajien liikkumavapaus poistuu
Kun Iso-Britannia hyvästelee EU:n, mutkistuu myös Valioliigassa pelaavien ulkomaalaispelaajien byrokratia. Jo nyt Isossa-Britanniassa asuvia ja pelaajia EU-pelaajia tuskin pakotetaan maasta pois, mutta muiden täytynee huolehtia oleskelulupansa saannista jo ennen brittiläiseen seuraan siirtymistä. Suurella todennäköisyydellä EU-maista tulevien pelaajien paperiasiat ovat kuitenkin jatkossakin helpompaa kauraa kuin ei-EU-pelaajien.
Tulevaisuudessa myös Englannin maajoukkueen sekä englantilaisseurojen kannattajat tulevat tarvitsemaan viisumeja matkustaessaan kannustamaan joukkuettaan ulkomaille, myös EU-maihin. Viime viikolla Manchester United maksoi Venäjälle Rostoviin matkustaneiden faniensa hallintokulut, ja voi olla, että vastaavia kädenojennuksia toivotaan seuroilta jatkossakin. Myös lentojen hinnat tulevat luultavasti nousemaan, kun EU:n lentoyhtiöille antamat myönnytykset poistuvat.
Vaikutuksia uskotaan olevan myös Isoon-Britanniaan suuntautuvaan turismiin. Tiettävästi 40 % maahan saapuvista turisteista katsoo vierailunsa aikana jotain urheilua livenä, ja heistä 73 % valitsee nimenomaan jalkapallon. UEFA:n puheenjohtajan Aleksander Ceferinin mukaan englantilaisten kaupunkien on jatkossa vaikeampaa saada isännöitäväkseen tärkeitä europelejä tai maajoukkueturnauksia. Jalkapalloturismin tuomat rahavirrat siis uhkaavat pahasti tyrehtyä.
