Maaottelutauon jälkeiset härkäviikot jatkuivat tiistai-iltana Old Traffordilla, jossa kohtasivat sarjassa viidentenä ollut Manchester United ja sitä kaksi sijaa alempaa löytynyt Everton. Vierailla olisi voitolla olllut mahdollisuus nousta isäntiensä kanssa tasapisteisiin, joskin sillä on takanaan kaksi ottelua Unitedia enemmän.
Kokoonpanoon pelikieltonsa jälkeen palannut Zlatan Ibrahimovic näytti heti ensi hetkistä olevansa pelihaluja täynnä. Neljännellä minuutilla ruotsalainen oli jo päästä kaksin Toffees-vahti Joel Roblesin kanssa – Ashley Williams liukui viime tingassa väliin.
Vaikka José Mourinho saikin vanhan tuttavansa hyökkäykseen takaisin, eivät punaisten rivit avauksessa olleet täysin ehjät.
No Mata. Mkhitaryan left out. Somebody else is gonna have to step up in the creativity stakes for #MUFC tonight #MUNEVE pic.twitter.com/1nwkOMRD7B
— Caught Offside (@COsoccerpod) April 4, 2017
Ensimmäisen vartin aikana United piti palloa, mutta myös vieraat onnistuivat hetkittäin hakemaan hyökkäysiä. Kuitenkin kentällä olleista vain Jesse Lingard pääsi kunnolla laukomaan – veto selkeästi takakulman ohi. 16. minuutilla Zlatan syötti Marcus Rashfordin puolittain läpi, tilanne kuitenkin paitsio. Välittömästi tämän tilanteen perään Everton sai ensimmäistä kertaa pallon pitkäksi jaksoksi haltuunsa, ja pystyi siirtelemään sitä punaisten alueella muutaman minuutin. Kulmapotkua pidemmälle hyvä hetki ei kuitenkaan johtanut. 20 minuutin pelin jälkeen pallonhallintaprosentit olivat joka tapauksessä kääntyneet hiuksenhienosti Ronald Koemanin miehistön eduksi.
22. minuutilla United-puolustus ja maalivahti David de Gea näyttivät todella heikoilta. Kulmapotkun purkamisesta ei tullut mitään, Phil Jagielka käänsi Marcos Rojon estelyistä huolimatta pallon de Gean jalkojen välistä verkkoon.
Muy infantil Marcos Rojo.
MU 0 Everton 1. 23min— Santiago Castro (@SantiCas16) April 4, 2017
Phil Jagielka just nutmegged De Gea on a semi-bicycle kick with Marcos Rojo draped all over him, just another day in the Premier League
— Mootaz (@MHChehade) April 4, 2017
Juuri ennen puolen tunnin täyttymistä United sai vaparin aivan boksin rajalta. Daley Blindin upea veto pysähtyi Robelsin vähintään yhtää hienoon torjuntaan, jatkopallon ohjasi ylärimaan Ander Herrera. Everton-vahti putosi torjuntatilanteessa päin tolppaa, ja vaati pientä virvoittelua ennen pelin jatkumista.
Herrera pääsi yrittämään uudelleen 38. minuutilla – Roblesin sormet venyivät vihaisen kaukolaukauksen tielle.
Jagielka's first #PL goal since May 2015 puts the Toffees in control at the break#MUNEVE pic.twitter.com/3Uf0tdmjkQ
— Premier League (@premierleague) April 4, 2017
Mourinho vaihtoi tauon jälkeen kentälle loukkaantumisesta toipuneen Paul Pogban, tilaa ranskalaiselle teki Daley Blind.
Looks like Herrera has gone to left-back.This is Moyesesque.
— Mark Ogden (@MarkOgden_) April 4, 2017
53. minuutilla Gareth Barry juoksi laidalla Rashfordin etenemislinjalle, seurauksena varoitus ja Unitedin vapari. Ashley Youngin vaparin seurauksena jo toisen kerran ottelussa Everton-maalin ylärimaan, puskijana Pogba. Vapaapotkuun johtanutta tilannetta ennen Young otti keskikalueella tiukasti yhteen Ross Barkleyn kanssa, kummallekaan ei seuraamuksia. Heti seuraavassa tilanteessa Young oli jälleen kärhämän keskiössä, tällä kertaa Kevin Mirallasin kanssa. Nyt Neil Swarbrick löysi lappunsa, Youngille keltainen.
64. minuutilla Michael Carrick ja Young lähtivät valmentajansa ohjaamina ulos kentältä, tilalle Henrikh Mhkitarjan ja Luke Shaw. Seuraavasta katkosta kentän puolestaan jätti Mirallas, jonka paikalle edellisessä ottelussaan maalin tehnyt 22-vuotias Matthew Pennington.
71. minuutilla Ibrahimovic sai pallon Herreran keskityksestä Roblesin alta maaliin – tilanne liputettiin paitsioksi. Seuraavalla minuutilla sama mies oli puskemassa Pogban keskityksestä, Robles nousi nyrkkeineen korkeammalle. Kotijoukkueen ruuvi vieraitten päädyssä kiristyi kuitenkin hetki hetkeltä, ja tasoitus vaikutti väistämättömältä.
Unitedin keskitykset olivat kuitenkin järjestäen heikkoja, ja se tarvitsi lopulta rankkarin ja Williamsin ulosajon käsivirheen johdosta tasoitukseensa. Tässä vaiheessa pelattiin toiseksi viimeistä lisäajan minuuttia. Zlatan iski pallon sisään, ja ottelu päättyi suuren Everton-kannattajajoukon pettymykseksi pistejakoon.
