Tottenhamin Jan Vertonghen ei luovu mestaruushaaveista: ”Ehkä Chelsea alkaa hermoilla”

© Kuva: Getty Images

Tottenham osoitti keskiviikkona jälleen taistelijan luonnettaan käännettyään aivan loppuminuuteilla Swansean 1-0 -johdon omaksi 3-1 -voitoksi. Spurs on napannut kauden aikana valioliigajoukkueista kaikkein eniten pisteitä oltuaan otteluissa takaa-ajoasemassa, joten taisteluilme on ollut kunnossa.

Edessä on kuitenkin se kaikkein suurin takaa-ajo. Chelsea johtaa liigaa seitsemän pisteen erolla kahdeksan kierrosta ennen sarjan päätöstä. Suurseurojen managerit ovat yksi toisensa jälkeen julistaneet, että Tottenham on ainoa joukkue, joka voi vielä haastaa Chelsean taisteluun mestaruudesta. Ja Spursin belgialaispuolustaja Jan Vertonghen on valmis haasteeseen.

– Chelsea näyttää todella vahvalta, mutta emme saa luovuttaa ja lakata haaveilemasta mestaruudesta. Chelsea otti Manchester Citystä ison voiton, mutta heillä on pari vaikeaa peliä edessään. Meidän täytyy jatkaa voittamista ja kuka ties Chelsea alkaa hermoilla, Vertonghen toteaa Sky Sportsin haastattelussa.

Viime vuonna Tottenham näytti pitkään Leicesterin mestaruuden pahimmalta uhkaajalta, mutta aivan kauden lopussa se hyytyi kolmanneksi Arsenalin taakse. Vertonghenin mielestä viime kausi käy kuitenkin merkiksi Spursin kohonneesta tasosta.

– Olemme todistaneet kahden viime vuoden aikana, mihin pystymme. Tottenham oli aina kykeneväinen lyömään pienemmät joukkueet, muttei suurseuroja. Viimeisen kahden vuoden aikana pystymme kuitenkin molempiin ja todella kuulumme sinne, missä olemme nyt.

– Kun arvuutellaan mestaria ja top 4 -seuroja, meidätkin lasketaan mukaan. Ennen Tottenham sijoitettiin viidenneksi tai kuudenneksi, Vertonghen muistuttaa.

– En tiedä, mitä liigan voittoon tarvitaan – ehkä annos onnea – mutta tällä ryhmällä on valtavasti laatua. Swansea-pelissä meiltä puuttui viisi avauksen pelaajaa, mutta muut täyttivät paikkansa.