Manchester United -valmentajan kritisoima puolustaja uhoaa: Aion osoittaa, että olet väärässä

© Kuva: Getty Images

Manchester Unitedin laitapuolustaja Luke Shaw on saanut runsaasti kritiikkiä valmentajaltaan José Mourinholta. Vakavasta loukkaantumisesta täksi kaudeksi toipunut pelaaja on pelannut tammikuun lopun jälkeen vain kolmessa ottelussa.

Kritiikki on lähes jokapäiväistä ammattilaisurheilijan elämässä, mutta Shaw on saanut hieman poikkeuksellisesti osan palautteestaan median kautta. Eri valmentajat antavat palautetta erillä tavalla, mutta nykyään lehdistötilaisuuksissa ja haastatteluissa annettava kritiikki on harvinaisempaa.

– Hänen on vaikeaa päästä penkille. En voi verrata häntä Ashley Youngiin, Matteo Darmianiin tai Daley Blindiin. En voi verrata hänen harjoitteluaan, sitoutumistaan, keskittymistään tai kunnianhimoaan muihin. Hän on kaukana perässä, Mourinho sanoi huhtikuun alussa.

Nyt nuori englantilainen on sanonut Sky Sportsille oman puolustuspuheenvuoronsa.

– Kritiikki oli todella kovaa, mutta olen saanut palautetta aiemminkin. Tällä kertaa osasin käsitellä sitä hieman paremmin. Kun saavuin Unitediin, niin minusta keskusteltiin paljon ja se oli rankkaa ja uutta minulle.

– Olin tottunut saamaan positiivista palautetta ja kommentteja, mutta Unitediin saavuttuani se muuttui.

Vaikka Mourinho on antanut osan palautteestaan julkisesti, niin he ovat keskustelleet pelaajan kanssa myös kahdestaan.

– Kun tapaamiseni managerin kanssa loppui, niin sanoin, ”aion todistaa, että olet väärässä”. Uskon ja haluan tehdä sen. En pelkästään itseni takia, vaan myös kannattajien takia, jotka ovat tukeneet minua tänä aikana.

Shaw pääsi pitkästä aikaa pelaamaan, kun Man United voittoi Sunderlandin 3-0. Hän pelasi ottelussa 61 minuuttia.

– Oli todella tärkeää minulle, että sain pelata. Ne olivat hyvät 60 minuuttia. Olin pettynyt, kun en saanut pelata koko ottelua, mutta manageri oli positiivinen kanssani ja se oli hienoa nähdä.