Tahmea Liverpool koki Anfieldilla viihtyvän Christian Benteken tehon – Palacen hyvä kevät jatkuu

© Kuva: Getty Images

FA Cup -semifinaalien värittämän viikonlopun viimeinen Valioliiga-ottelu pelattiin Liverpoolin Anfiedlilla, vierasjoukkueena Crystal Palace.

Isännät hallitsivat ensimmäisellä vartilla palloa selkeästi, mutta kumpikaan joukkue ei saanut laukauksia aikaan.

24. minuutilla Philippe Coutinho muutti tilanteeksi 1-0 vapaapotkusta.

Huolimatta upeasta maalista, ei kentän tapahtumia ensimmäisen puolituntisen aikana voi kehua kiihkeiksi; brasilialaisen osuma oli edelleen ainoa maalia kohti ammuttu laukaus, kun aikaa taukoon oli vartti.

Vieraitten Christian Benteke nousi esiin avausjakson loppuminuuteilla. Belgialainen otti ensin varoituksen 40. minuutilla, ja tasoitti pelin kolme minuuttia myöhemmin.

Puoliajalle mentäessä pisteet olivat päätymässä jakoon.

Liverpoolin paine jatkui toisella jaksolla, ja muiden muassa avausmaalin tehneellä Coutinholla oli tilaisuuksia viedä punaiset takaisin johtoon. 53. minuutilla nähdyn pitkän pujottelun päätteeksi toivottiin jo rankkaria tilanteen ratkaisuksi.

Lähes jokainen tilanne kentällä päättyi Crystal Palacen rankkarialueella tehtyihin ratkaisuihin, jotka Liverpoolin näkökulmasta olivat turhauttavia. 70. minuutin jälkeen myös Eaglesilla oli maalipaikkansa – sen ensimmäinen yritys toisella jaksolla päättyi Yohan Cabayen hieman liian ylös suuntautuneeseen vetoon aivan maalin edustalta. 74. minuutilla Benteke vei vieraat johtoon. Kulmapotku pomppi yhdellä entisistä kotistadioneistaan pelanneelle hyökkääjälle, joka puski pallon keskelle maalia.

Johtomaalinsa jälkeen vieraat onnistuivat toisen jakson alkua paremmin jarruttamaan myös isäntien hyökkäysten vyöryä alueelleen. Mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä epätoivoisemmalta Liverpoolin yritys näytti – kentällä ollut miehistö antoi turhautuneena vastustajalleen typeriä vapareita toistensa perään. Palace-pelaajien itseluottamus puolestaan oli koko ajan paremmassa kurssissa. Varsinaisen peliajan päätteeksi noussut neljännen erotuomarin lisäajasta kertova taulu näytti kuutta minuuttia.

Sam Allardycen miehistö pelasi kolmannen perättäisen tappiottoman ottelunsa, Liverpoolille jäi tästä iltapäivästä käteen vain paljon miettittävää.