Pahasti loukkaantumissuman riepottelema Manchester United joutui pelaamaan jälleen vain kaksi ja puoli vuorokautta edellisen ottelun päättymisen jälkeen. Vastaansa se sai Old Traffordilla elämästä ja kuolemasta pelaavan Swansean.
Poissaolijoiden suuri määrä merkitsi avauskokoonpanon paikkaa muun muassa Wayne Rooneylle ja Luke Shawlle. Juan Mata palasi puolestaan yllättäen mukaan vaihtopenkille, vaikka kauden oli uutisoitu olevan ohi.
Kokoonpanohuolet paisuivat sen sijaan entisestään jo pelin yhdeksännellä minuutilla, kun Luke Shaw loukkasi nilkkansa eikä pystynyt jatkamaan peliä. Shawn korvasi kentällä Antonio Valencia.
Pelin ensimmäisen kunnon maalipaikan sai 14. minuutilla Swansea. Fernando Llorente yritti näppärästi maalintekoa, mutta David De Gea venyi hyvään torjuntaan. Hidastus osoitti Llorenten olleen selvästi paitsioasemassa, mutta lippu ei noussut.
Pian tämän jälkeen Jesse Lingard kurotti hyvään keskitykseen, mutta Swansean puolalaisvahti Lukasz Fabianski oli hereillä. Maalipaikkoja rakensivat joukkueilleen vuorollaan Rooney, Anthony Martial ja Gylfi Sigurdsson, mutta mitään todella vaarallista ei aikaiseksi saatu.
Swansea oli avausjaksolla jopa lievästi niskan päällä, sillä Unitedin toisiinsa tottumaton puolustuslinja hapuili tämän tästä. Avausjakson ainoan maalin teki kuitenkin rangaistuspotkusta Manchester Unitedin Wayne Rooney. Pilkkutuomio sinänsä tuli kotijoukkueelle lahjana, sillä niin räikeästi Marcus Rashford tilanteessa filmasi. Rashfordin loikassa saattoi nähdä jopa ”arjenrobbenmaista” Joutsenlammen hallintaa. Myös BBC:n studiossa Chris Sutton tyrmäsi sukelluksen suorin sanankääntein.
Man Utd 1-0 Swansea HT:
Shots: 6-7
Pass accuracy: 81%-84%
Chances created: 5-6
Possession: 50%-50%Rooney’s penalty the difference. pic.twitter.com/7aBAv9awX3
— Squawka Football (@Squawka) 30. huhtikuuta 2017
Chris Sutton sums it up: ”Marcus Rashford dived.”pic.twitter.com/Z3oxXfJa1G
— 101 Great Goals (@101greatgoals) 30. huhtikuuta 2017
Absolutely disgraceful dive from Marcus Rashford but we can’t possibly brand him a diver because he’s English pic.twitter.com/1ZhYvyDxqc
— Joshua 🇳🇬 (@big_man_joshy) 30. huhtikuuta 2017
Toistakin puoliaikaa värittivät loukkaantumiset. 57. peliminuutilla Eric Bailly loukkasi vuorostaan nilkkaansa ja näin Unitedin alakerta oli entistäkin ohuempi. Oli Matteo Darmianin vuoro juosta kentälle. Eikä loukkaantumisilta välttynyt Swanseakaan. Kun peliä oli pelattu 71 minuuttia, vain viisi minuuttia aiemmin sisään otettu Jefferson Montero joutui paarikuntoon. Takareisi taisi revähtää ja ecuadorilaisen kausi lienee paketissa.
77. peliminuutilla Wayne Rooney teki rikkeen vaarallisessa paikassa ja oli Gylfi Sigurdssonin vuoro nousta parrasvaloihin. Islantilainen pamautti vaparin hienosti muurin yli ylänurkkaan.
Gylfi Sigurdsson: Has now scored more free-kicks (6) than any other Premier League player since August 2014
— WhoScored.com (@WhoScored) 30. huhtikuuta 2017
Vaparissa nähtiin Ander Herreralta erikoista juoksentelua. Herrera kipitti ensin juuri sinne tolpalle tolppamieheksi, minne Sigurdsson veti, mutta sitten Herreralle tuli kiire takaisin muuriin. Vaparispesialisti lienee skoutattu, mutta menikö sekoilu sitten De Gean vai kenen piikkiin? Maali oli joka tapauksessa Swansealta erittäin ansaittu.
Lisäajan ensimmäisellä minuutilla Swansean voittomaali oli todella lähellä. Joukkue sai jälleen vaparin hyvästä paikasta. Tällä kertaa vapaapotku lähetettiin keskityksenä Fernando Llorentelle, mutta espanjalainen ei onnistunut panemaan palloa maaliin täydellisestä avopaikasta. Tässäkin tilanteessa linjamieheltä jäi Llorenten paitsioasema näkemättä.
Vauhdikkaasta lopusta huolimatta loppunumeroiksi kirjattiin 1-1. Kauden kymmenes kotitasapeli oli Unitedille varmasti raju pettymys, mutta enempää se ei tästä pelistä ansainnutkaan. Swanseassa jossitellaan taatusti avausjakson rankkarituomiota, mutta piste piti joukkueen kuitenkin mukana taistelussa sarjapaikasta Hullin kintereillä.
