Manchester United otti ison askeleen kohti Eurooppa-liigan loppuottelua

© Kuva: Getty Images

Manchester United aloitti Eurooppa-liigan finaalipaikan tavoittelun La Ligan keskikastin joukkueen Celta Vigon vieraana. Arpa antoi Unitedille toisen osaottelun kotikentälle, mutta vieraspelistäkin lähdettiin hakemaan hyvää tulosta, ja sellaisen United myös sai.

United sai sairastuvalta takaisin avauskokoonpanoon Eric Baillyn ja Paul Pogban. Chris Smalling puolestaan oli toipunut riittävästi tullakseen mukaan vaihtopenkille. Tolppien välissä nähtiin Sergio Romero, kuten Eurooppa-liigassa oli ollut tapana.

Ensimmäinen puoliaika oli tukevasti vieraiden hallussa, eikä Celta Vigo päässyt kunnon maalipaikoille. Erityisesti Pogba ja Marcus Rashford olivat pelipäällä. Unitedilta maalintekoa yrittivät vuorollaan Rashford, Henrikh Mkhitarjan ja Jesse Lingard, mutta kauden perisynti heikko viimeistely vaivasi jälleen kerran. Toki oma ansionsa avausjakson maalittomuudessa oli myös mainiosti torjuneella Celta-vahdilla Sergio Álvarezilla.

Tilastojen valossa Celta oli ensimmäisellä 45-minuuttisella hivenen etevämpi, mutta laadukkaita tekopaikkoja sai vain United.

Toisen puoliajan ensimmäinen laadukas tekopaikka tuli vajaan vartin pelin jälkeen Celtan tanskalaiselle Pione Sistolle, mutta Romero venyi hienoon torjuntaan.

67. peliminuutilla päästiin sitten maalinkin makuun. Marcus Rashford kaadettiin aivan rankkarialueen tuntumassa, ja erotuomari näytti vapaapotkua sekä varoitusta Hugo Mallolle. Tuomitun vaparin Rashford laukoi itse kauniilla tavalla häkkiin. Maali oli Rashfordille kauden 19:s, mutta vasta ensimmäinen rangaistusalueen ulkopuolelta.

Takaa-ajoasemaan joutunut Celta Vigo nosti tempoaan, mutta ykköstykki Iago Aspas ei onnistunut volley-yrityksessään. 89. minuutilla Unitedille kävi sitten jotain viime ajoilta hyvin tuttua, eli eräs sen pelaajista loukkaantui. Tällä kertaa vuorossa oli Ashley Young, jonka tilalle kentälle juoksi Smalling.

Enempää maaleja ei enää nähty, joten United pääsee toiseen osaotteluun mukava 1-0 -vierasvoitto turvanaan. Toinen osaottelu pelataan ensi torstaina Old Traffordilla.

Eurooppa-liigan toisessa välieräparissa Ajax otti keskiviikkona tukevan niskalenkin Lyonista voitettuaan kotipelinsä 4-1.