Crystal Palacen manageri Sam Allardyce, 62, on avautunut ensimmäisen kerran Englannin maajoukkuepestin menettämisestä. Skandaalin keskelle ajautunut Allardyce sai viime vuonna potkut vain 67 päivän jälkeen.
Mies kertoo nyt Daily Mailin haastattelussa, että ajomatka Wembleyltä kotiin Boltoniin oli hänen synkin hetkensä.
– Ajaessani takaisin sinä iltana, yksin, en ole koskaan ajanut niin hiljaa elämäni aikana. Muutama ihminen soitti, puhuin heidän kanssaan, Allardyce kertaa.
– Mutta se oli pitkä, pitkä ajomatka. Tiellä ei ollut ketään, mutta istuin vain 50 mailin (80 kilometrin) tuntivauhdissa. Se vei viisi ja puoli tuntia. Hitaasti, hitaasti. En voinut panna radiota päälle; ajoin vain hiljaisuudessa. Se oli vain p-skaa, p-skaa, p-skaa.
Reilut pari viikkoa myöhemmin edessä olisi ollut Allardycen toinen ottelu Englannin päävalmentajana – MM-karsintapeli Maltaa vastaan.
Se vei viisi ja puoli tuntia. Hitaasti, hitaasti. En voinut panna radiota päälle; ajoin vain hiljaisuudessa.
– En pystynyt katsomaan sitä. Yritin, pystyin katsomaan sitä ehkä 15-20 minuutin ajan. En kuitenkaan kyennyt jatkamaan. Minun oli vaihdettava kanavaa ja katsottava jotakin muuta, muistelee Allardyce.
– Se oli Wembley, enkä ollut edes saanut mahdollisuutta valmentaa peliä siellä. Se olisi ollut suuri hetki minulle.
Pitkän uran brittikentillä tehnyt Allardyce oli ollut niin onnellinen saatuaan Englannin päävalmentajan paikan.
– Enkä ollut vain ylpeä ollessani Englannin manageri, olin valmis. Siellä oleminen tuntui oikealta.
Allardycen ainoaksi kamppailuksi jäi voittopeli Slovakiaa vastaan.
