Kausiennakot 2017/18: Leicester – Toissa kauden komeetta joutuu tyytymään sijoitukseen keskikastissa

© Kuva: Getty Images

Sisällysluettelo

Viime kausi

Leicester lähti kauteen 2016/17 puolustavana mestarina. Edellisen kauden avainpelaajista joukkue menetti vain Chelseaan siirtyneen keskikenttäpelaajansa N’Golo Kantén.

Claudio Ranierin ryhmän mestaruuskrapula haisi jo kauden ensimmäisestä pelistä alkaen, kun sarjanousija Hull löi joukkueen kotikentällään. Syyskuussa Ketut puolestaan joutuivat kolmen maalin erolla sekä Liverpoolin että Manchester Cityn nöyryyttämäksi.

Synkkään syksyyn mahtuivat myös muun muassa tappiot Sunderlandia, Watfordia ja Bournemouthia vastaan. Voittoja irtosi syksyn 19 kierrokselta vain viisi.

Vuodenvaihteen jälkeen Leicesterin kausi luisui lisää väärään suuntaan. Vuosi 2017 alkoi viidellä peräkkäisellä tappiolla, eikä Ketut tehnyt maalin maalia. Samalla omistusporras menetti kärsivällisyytensä ja antoi mestariluotsi Ranierille kenkää.

Apuvalmentaja Craig Shakespearen alaisuudessa putoamisvaaraan ajautuneen Leicesterin ilme piristyi. Liverpool kaatui heti kättelyssä 3-1-lukemin ja menetettyjä pisteitä otettiin takaisin viidellä peräkkäisellä voitolla.

Shakespeare onnistui pelastamaan Leicesterin sarjapaikan ja joukkue hävisi uuden valmentajansa alaisuudessa vain neljä ottelua. Loppusijoitus sarjataulukossa oli 12:s.

Jos Valioliigassa pelit eivät sujuneet odotetulla tavalla, Mestarien liigassa Leicester ylitti kaikki odotukset. Ketut voittivat oman alkulohkonsa jättäen Porton toiseksi ja neljännesvälierissä kaatui suurseura Sevilla yhteismaalein 3-2.

Matka päättyi vasta puolivälierissä turnauksen kaksinkertaiseen finaalijoukkueeseen Atlético Madridiin. Tämäkin sarja meni Atléticon eduksi vain maalin erolla.

Muissa cup-kilpailuissa menestys ei ollut yhtä hyvää. Chelsea pudotti Liigacupissa jo kolmannella kierroksella. FA Cupissa tie nousi puolestaan pystyyn viidennellä kierroksella Millwallin vieraana.

Tärkein pelaaja – Jamie Vardy

Kuva: Getty Images

Leicesterin tärkein pelaaja olisi voinut olla myös Daniel Drinkwater tai Riyad Mahrez, mutta koska molempien tulevaisuus seurassa on erittäin epävarmaa, on Jamie Vardyn valinta tärkeimmäksi pelaajaksi helppo. 30-vuotias Leicester-kannattajien suosikki teki viime kaudella 33 otteluun 13 osumaa ja antoi myös 5 maaliin johtanutta syöttöä. Tehojen lisäksi Vardyn nopeus on ase, joka saa vastustajat laskemaan puolustuslinjaansa keskivertoa alemmaksi selustassa olevan tilan pienentämiseksi. Tämä helpottaa Leicesterin pelaamista kentän muilla osa-alueilla, sillä vastustajan muoto voi venyä Vardy-uhan takia todella pitkäksi. Muodon venyessä syntyy myös paljon tiloja. Vardyn rooli korostuu varsinkin, jos Mahrez siirtyy muualle ennen siirtoikkunan sulkeutumista.

Valmennus

West Bromwichissa, Hullissa ja Leicesterissä apuvalmentajana toiminut Craig Shakespeare on ensimmäisen kerran urallaan tilanteessa, jossa se on edustusjoukkueen päävalmentajana kauden alkaessa. 53-vuotias englantilainen otti joukkueen komentoonsa helmikuussa 2017. Hänen tuleminen Claudio Ranierin tilalle näkyi Leicesterin tulosten selvällä parantumisella. Pelityyli ei ole muuttunut radikaalisti, mutta pientä hienosäätöä on tehty. Joukkueen yksinkertaisti pelaamistaan viime kaudella hädän hetkillä ja se tuotti tarvittua tulosta, mutta jos Shakespeare tahtoo keskikastia suurempaa menestystä, tulee hänen ensimmäisellä kokonaisella kaudellaan alkaa ohjaamaan peliä tiettyyn suuntaan. Mielenkiintoista nähdä, mikä tuo suunta tulee olemaan.

Arvio

Sija: 12

Leicester nousi loppukauden hyvien otteidensa ansiosta lopulta sijalle 12. Arviomme mukaan kyseinen sijoitus on lähellä myös joukkueen sijoitusta kauden 2017-18 päättyessä. Erot viime sesongilla olivat todella pienet ja Leicesterkin oli hetkellisesti mukana putoamistaistelussa. Nyt joukkueen kannattajilla ei ole tiedossa yhtä hermoja raastavia aikoja, sillä vaikka sijoitus tulee pysymään suurin piirtein samana, on odotettavissa, että joukkueen ero putoamisviivaan tulee olemaan viime kauden kymmentä pistettä reilumpi.

Kuten jo aiemmin mainittiin, Leicesterin kohdalla on kaksi isoa kysymysmerkkiä nimeltä Riyad Mahrez ja Danny Drinkwater. Pelaajien lähtöä voi pitää todennäköisinä, joten siinä vaiheessa tärkeää tulee olemaan, kuinka joukkue käyttää heistä saadut rahat. Pyrkiikö se hankkimaan juuri näille kahdelle pelaajalle korvaajan vai mahdollisesti laajentamaan rinkiä useammalla pelaajalla, sillä kaksikosta saatavalla summalla sekin on mahdollista.

Jos hankinnat ovat hyviä ja he sopeutuvat joukkueeseen nopeasti, voi sijoitus nousta vielä muutamalla pykälällä. Europelitaisteluun Leicesterillä ei kuitenkaan ole asiaa ensi kaudella.

Tiesitkö: Kaudella 2015-16 Leicesterin yllätysmestaruudelle oli sama kerroin kuin sille, että Englannin vuoden lämpimin päivä olisi ollut jouluna.

Ihanneavaus

Kokoonpanolista

# PelaajaPositioPelipaikkaIkä
1Kasper SchmeichelMVMaalivahti5.11.1986
12Danny WardMVMaalivahti22.6.1993
35Eldin JakupovićMVMaalivahti2.10.1984
4Caglar SöyüncüKPToppari23.5.1996
3Wesley FofanaKPToppari17.12.2000
6Jonny EvansKPToppari03.01.1988
5Wes Morgan (C)KPToppari21.1.1984
33Luke ThomasVPVasen laitapuolustaja10.6.2001
28Christian FuchsVPVasen laitapuolustaja7.4.1986
21Ricardo PereiraOPOikea laitapuolustaja06.10.1993
27Timothy CastagneOPOikea laitapuolustaja5.12.1995
2James JustinOPOikea laitapuolustaja23.2.1998
25Wilfred NdidiPKKPuolustava keskikenttä16.12.1996
20Hamza ChoudhuryPKKPuolustava keskikenttä01.10.1997
24Nampalys MendyPKKPuolustava keskikenttä23.6.1992
18Daniel AmarteyPKKPuolustava keskikenttä21.12.1994
8Youri TielemansKKKeskikentän keskusta7.5.1997
26Dennis PraetKKKeskikentän keskusta14.5.1994
10James MaddisonHKKHyökkäävä keskikenttä23.11.1996
17Ayoze PérezHKKHyökkäävä keskikenttä29.7.1993
15Harvey BarnesVHVasen laitahyökkääjä9.12.1997
19Cengiz ÜnderOHOikea laitahyökkääjä14.7.1997
11Marc AlbrightonOHOikea laitahyökkääjä18.11.1989
9Jamie VardyKHKeskushyökkääjä11.1.1987
14Kelechi IheanachoKHKeskushyökkääjä3.10.1996

Pelaajasiirrot – lähteneet

Kuva: Getty Images

Marcin Wasilewski (Ilman seuraa)
Keskuspuolustaja, 37-vuotias

37-vuotias Wasilewski oli kahden kauden ajan oiva varavaihtoehto Leicesterin alakertaan. Viimeisen kahden vuoden aikana miehen saama vastuu oli kuitenkin minimaalista ja molempiin kausiin vyölle kertyi vain yksi sarjaottelu. Kokeneen puolalaisen ura on nyt mahdollisesti ohi.

Kuva: Getty Images

Ron-Robert Zieler (Stuttgart)
Maalivahti, 28-vuotias

Zieler kiritti viime kaudella Kasper Schmeichelia kakkosvaihtoehtona. Saksalaisen peliaika oli vähäistä ja mies pääsi torjumaan vain yhdeksässä sarjaottelussa. Tämän lisäksi pelejä kertyi kolme cup-kilpailuissa mukaanlukien yksi Mestarien liigassa.

Michael Cain (Ilman seuraa)
Keskikenttäpelaaja, 23-vuotias

Pelaajasiirrot – saapuneet

Kuva: Getty Images

Kelechi Iheanacho (Manchester City)
Keskushyökkääjä, 20-vuotias

Iheanacho murtautui toissa kaudella Citizensin edustukseen. Nigerialainen onnistui paukuttamaan vähäisistä avausminuuteista huolimatta ensimmäisenä vuonnaan kahdeksan maalia Valioliigassa. Viime kaudella vastuu oli Gabriel Jesusin ja Sergio Agüeron takana vieläkin vähäisempää.

Leicester saa Iheanachosta nopean, mutta myös fyysisesti vahvan kohdehyökkääjän. Taidokas viimeistelijä jakaa myös tehokkaasti palloa (kolme maalisyöttöä viime kaudella). King Power Stadiumilla Iheanacholla onkin todellinen läpimurron paikka valioliigahyökkääjien eliittiin.

Kuva: Getty Images

Vicente Iborra (Sevilla)
Puolustava keskikenttäpelaaja, 29-vuotias

29-vuotias Iborra on kokenut soturi, joka tuo Leicesterin keskikentälle arvokasta johtajuutta. Espanjalainen kantoi kahden kauden ajan Sevillan kapteenin nauhaa ja kokemusta löytyy myös runsaasti europeleistä.

Iborra on rooliltaan puolustava keskikenttäpelaaja, mutta konkari tuo apuja myös hyökkäykseen. Viimeistelytaidoista kertovat viime kauden seitsemän tehtyä maalia La Ligassa. Iborra taitaa myös pallon jakamisen ja miehen syöttöprosentti oli vahva 82,1.

Kuva: Getty Images

Harry Maguire (Hull City)
Keskuspuolustaja, 24-vuotias

24-vuotiaan Maguiren värväys oli Leicesterille välttämätön. Ketuilla ei nimittäin ollut ikääntyvän Robert HuthWes Morgan-parin takana kolmatta laatutopparia.

Hullissa Maguire oli seuran viime kauden avaintoppareita. Puolustaja avasi 25 sarjaottelussa ja onnistui tekemään myös kaksi maalia. Englantilainen tuo myös lisää pääpallovoimaa erikoistilanteisiin. Viime kaudella mies voitti Tigersissa keskimäärin 2,4 pääpalloa ottelua kohden.

Kuva: Getty Images

Eldin Jakupovic (Hull City)
Maalivahti, 32-vuotias

Viisi nollapeliä ja 22 pelattua sarjaottelua viime kaudella Hullin paidassa. Jakupovic on erinomainen kirittäjä tuomaan kilpailua Kasper Schmeichelille. Vahvimmillaan refleksitorjunnoissa.