Lehti: Chelsea teki 64 miljoonan euron tarjouksen Serie A -puolustajasta – Agentti avoimena siirrolle

© Kuva: Getty Images

Chelsean on kerrottu tavoittelevan yhtä maailmanluokan keskuspuolustajaa kesän siirtoikkunan aikana. Yksi vaihtoehdoista on Napolissa pelaava Kalidou Koulibaly, jonka perässä lontoolaisseura oli jo vuosi sitten.

Senegalin maajoukkuepuolustaja siirtyi Napoliin kesällä 2014 ja siellä hän on noussut Seria A:n parhaimpien puolustajien joukkoon. Nyt Chelsea on italialaisen Tuttomercaton mukaan tehnyt jälleen tarjouksen hänestä ja tällä kertaa siirtokorvauksena olisi huimat 53 miljoonaa puntaa (64 miljoonaa euroa).

Koulibalyn agentti kertoi aiemmin tänä kesänä, että pelaaja saattaa lähteä ennen ensi kauden alkua. Hän kommentoi myös, että Antonio Conten joukkue on yksi maailman parhaista.

– Koulibaly? Siirtoikkuna on pitkä ja auki aina elokuun 31. päivään asti. Jotain saattaa tapahtua siihen mennessä.

– Chelsea on maailman parhaimpia joukkueita. Moni pelaaja tahtoisi siirtyä pelaamaan sinne nyt, mutta en tahdo puhua siitä tällä hetkellä.

Napolin seurajohdon uskotaan tahtovan pitää puolustaja joukkueessa myös ensi kaudella, mutta tällaisten tarjousten jälkeen se voi olla vaikeaa.