Alkuviikosta levisi uutinen, jonka mukaan Chelsea tahtoo ostaa Borussia Dortmundin Pierre-Emerick Aubameyangin korvaamaan lähtöä tekevän Diego Costan. Siirto olisi todella tärkeä Antonio Contelle, sillä tällä hetkellä hän on periaatteessa ilman ykköshyökkääjää, ellei valmentaja päätyisi yllätysratkaisuun ja luottaisi vähälle vastuulle jääneeseen Michy Batshuayihin.
Tänään keskiviikkona Sky Sports uutisoi, että lontoolaisseura on ottanut seuraavan askeleen Aubameyangin hankinnan eteen, sillä se on tehnyt pelaajasta 70 miljoonan punnan, eli noin 80 miljoonan euron tarjouksen.
Bundesliigan maalikuninkuuden viime kaudella voittaneen Aubameyangin on huhuttu jo alkuvuodesta saakka lähtevän joukkueesta kesän siirtoikkunan aikana. Kiinnostuneiden joukossa ovat olleet muun muassa Paris Saint-Germain, AC Milan ja muutamat kiinalaisseurat. Tällä hetkellä Chelsean uskotaan kuitenkin olevan selkeässä johdossa kilpailussa pelaajasta.
Siirto olisi tapahtuessaan ylivoimaisesti Chelsean seurahistorian kallein hankinta. Tällä hetkellä eniten maksanut hankinta on Fernando Torres, josta joukkue pulitti noin 50 miljoonaa puntaa, eli noin 57 miljoonaa euroa.
