Lähde: Huippumaalivahti palaamassa valioliigakentille – Siirtymässä West Hamiin lainalle

© Kuva: Getty Images

Joe Hart on edustanut Manchester Cityä vuodesta 2010 lähtien. Pitkä ajanjakso joukkueen ykkösmaalivahtina tuli kuitenkin päätökseen Pep Guardiolan seuraan saapumisen myötä.

Viime kauden Hart vietti Italian Serie A:ssa Torinon riveissä. Nyt Telegrap uutisoi, että Englannin maajoukkuemaalivahti on palaamassa valioliigakentille, sillä osapuolet ovat pääsemässä sopuun Hartin vuoden pituisesta lainasiirrosta West Hamiin.

West Ham -valmentaja Slaven Bilicin kerrotaan luottavan täysin Hartin taitoihin, ja suunnittelee hänestä joukkueen ykkösmaalivahtia ensi kaudeksi.

Hartin on uutisoitu haluavan pysyvää siirtoa pois Manchesterista tämän kauden aikana, mutta vaikuttaa siltä, että kukaan ei ole valmis maksamaan 30-vuotiaan torjujan kuluja. Maalivahdilla on sopimusta nykyisen seuransa kanssa jäljellä vielä vuoteen 2019. Jos siirtoa muualle ei tule, voi hän joutua olemaan osa nykyistä lainakierrettä sinne asti.