Englannin maajoukkuepelaajan Ross Barkleyn sopimus Evertonin kanssa päättyy kesällä 2018. Hänen ympärillään on liikkunut valtavasti siirtohuhuja jo viime kaudesta lähtien, mutta uutisia suuntaan tai toiseen ei ole vieläkään tullut.
Everton on tällä hetkellä Tansaniassa valmistautumassa kauteen 2017-18, mutta Barkley ei matkustanut muiden mukana. Useat piti tätä varmana merkkinä siirrosta, mutta joukkueen valmentaja Ronald Koeman kertoi pelaajan kärsivän pienestä nivusvammasta.
– Ross ei ole täysin kunnossa, joten sen takia hän ei matkustanut muun joukkueen mukana.
Vaikka syy olikin loukkaantuminen, ei Koeman kieltänyt pelaajan matkaavan mahdollisesti muualle ennen ensi kauden alkua.
– Tällä hetkellä tapaus ei ole selvä. Näemme, mitä tapahtuu, kun hän on taas kunnossa, mutta kaikki tietävät tilanteen.
Vaikka Everton menetti ykköshyökkääjänsä Romelu Lukakun ja Barkleyn tulevaisuus on epävarmaa, on joukkue ollut erittäin vahva kesän siirtomarkkinoilla. Se on hankkinut jo Wayne Rooneyn, Jordan Pickfordin, Davy Klaassenin, Michael Keanen, Sandro Ramirezin ja Henry Onyekurun, joka lainattiin Anderlechtiin.
– Olemme lähellä lopullista kokoonpanoamme. Olemme tehneet todella hyviä kauppoja, ja ostaneet erinomaisia pelaajia, jotka tekevät joukkueestamme vahvemman.
