Liverpool kohtasi Burnleyn Anfieldilla klo 17 pelatussa Valioliigan televisio-ottelussa. Kotijoukkue hallitsi peliä, loi paljon puolittaisia tilanteita, mutta pisteet jaettiin 1-1-tasapelin myötä.
Ottelun kulku
Ottelua odotetusti hallinnut Liverpool joutui takaa-ajajan asemaan reilun 25 peliminuutin jälkeen. Joukkueen puolustus teki monta virhettä muutamien sekuntien sisään ja peliväline tuli hieman yllättäen Scott Arfieldille, joka laukoi teknisesti hyvällä suorituksella pallon puolivolleysta vasempaan alakulmaan.
Burnleyn johtoasema ei kuitenkaan kestänyt kauaa. Emre Can pelasi pitkän pallon jälleen aktiivisesti pelanneelle Mohamed Salahille. Laitahyökkääjä kesytti pallon kauniisti, sai jalkansa auki ja laukoi etukulmasta 1-1-tasoituksen. Enempää maaleja ei ensimmäisellä puoliajalla nähty.
Mikään ei muuttunut toisella 45-minuuttisella. Jürgen Kloppin miehistö piti palloa, loi paljon tilanteita ja Burnley taisteli ja luotti vastahyökkäyksiin sekä vähäisiin erikoistilanteisiinsa. Vähäisistä mahdollisuuksistaan huolimatta jälkimmäisenä mainitut olivat tuottaa tulosta noin kymmenen minuuttia ennen loppua. Ben Mee pääsi yrittämään maalintekoa kahdesti kulmapotkusta, mutta ensin Joel Matip ja sitten Simon Mignolet pelastivat Liverpoolin.
Liverpool jatkoi painostamistaan ja lähimmäksi pääsi joukkueen nuoret englantilaiset. Ensin Nick Pope torjui Trent Alexander-Arnoldin laukauksen ja hetkeä myöhemmin pallo kolahti ylärimaan vaihdosta pirteästi kentälle tulleen Dominic Solanken toimesta.
Painostuksesta huolimatta kotijoukkue ei onnistunut enää maalinteossa ja näin pisteet tasattiin 1-1-tuloksen myötä.
Muut ottelut
Huddersield 1-1 Leicester
Newcastle 2-1 Stoke
Watford 0-6 Manchester City
West Bromwich 0-0 West Ham
