Leicester palkkasi keskiviikkona uudeksi managerikseen ranskalaisen Claude Puelin. 56-vuotias Puel ehti olla poissa valioliigaympyröistä vain 133 päivää, sillä hänet erotettiin Southamptonista kesäkuussa.
Puel tuo mukanaan valmennustiimiinsä maanmiehensä Pascal Plancquen, joka toimi hänen aisaparinaan myös Southamptonissa viime kaudella. Kahden ottelun ajan Leicesteriä luotsannut Michael Appleton jatkaa niin ikään Puelin taustajoukoissa.
Leicester saa Puelin debyytissä sunnuntaina vastaansa Evertonin, joka etsii yhä uutta manageria annettuaan kenkää Ronald Koemanille. Vaikka Leicester oli vielä Craig Shakespearen potkujen aikoihin putoamisviivan alapuolella, nosti yksi voitto sen jo sijalle 14.
Puel on omassa tavoiteasettelussaan erittäin maltillinen. Vaikka sarjasta on pelattu vasta pyöreästi neljännes, riittää managerin tähtäimeen aluksi sarjataulukon ylempi puolisko. Se siintää tällä hetkellä ainoastaan kolmen pisteen päässä.
– Juuri nyt päämäärä on pitää joukkueen mieliala hyvänä ja säilyttää ryhmän dynamiikka. Itseluottamuksen avulla voimme hioa yksityiskohtia harjoituksissa ja saavuttaa hyvän tuloksen Evertonia vastaan, Puel muotoili lehdistötilaisuudessa Sky Sportsin mukaan.
– En osaa sanoa, mikä joukkueen lopullinen sijoitus tulee olemaan, mutta yritämme pelata hyvin kentällä ja sijoittua sarjataulukon ylemmälle puolikkaalle.
– Se ei ole unelma, vaan realismia. Tammikuun tai helmikuun jälkeen voimme katsoa, pystymmekö johonkin muuhunkin.
Puel voitti Ranskassa valmentaessaan Ligue 1:n Monacon kanssa 17 vuotta sitten ja vei kerran myös Lyonin Mestarien liigan välieriin.
Seuraa meitä myös Facebookissa ja Twitterissä. Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa!
