Philippe Coutinhoa vietiin kesän siirtoikkunan aikana vahvasti Barcelonan riveihin, mutta Liverpool ei suostunut päästämään irti kulmakivestään mistään hinnasta.
Syksyn aikana siirtohuhut eivät ole lamaantuneet – päinvastoin. Barcelonan tiedetään olevan vieläkin kiinnostunut Coutinhosta, mutta jahtiin on liittynyt väitetysti myös PSG.
Omien sanojensa mukaan Coutinho on kuitenkin tyytyväinen elämäänsä Liverpoolissa.
– Olen yhdessä maailman parhaista sarjoista. Olen aina tyytyväinen, mutta nyt on tärkeintä keskittyä maajoukkueeseen. Tällä hetkellä olen hyvin tyytyväinen elämääni.
– Olen sataprosenttisessa kunnossa. Minulla oli loukkaantuminen ja olin kolme ottelua sivussa, mutta olen palaamassa tositoimiin ja olen täysin kunnossa Englanti-otteluun.
– Brasilian paidan pukeminen päälle on aina suuri kunnia. Tulee olemaan hienoa pelata Englantia vastaan ja odotamme spektaakkelia, Coutinho totesi lehdistölle.
