Ottelun ensimmäinen puoliaika on juuri päättynyt, ja Liverpool on pistänyt pallon jo kolme kertaa kotijoukkue Sevillan maaliin. Tauolle mentiin tilanteessa 0-3. Mikäli ottelussa ei tapahdu täyskäännöstä, varmistaa Liverpool Mestarien liigan E-lohkon voiton jo tänään.
Liverpoolin jyrääminen on hurjaa siksikin, että Sevilla tunnetaan erinomaisena kotijoukkueena. Se ei ole hävinnyt kotikentällään vuoteen. Myös Sevillan erikoistilannepuolustamista on kehuttu, mutta tänään Liverpool teki kaksi ensimmäistä maaliaan kulmapotkuista.
Erityisen kovassa iskussa on Roberto Firmino, joka on tehnyt Liverpoolin maaleista kaksi ja syöttänyt kolmannen. Maaleja ottelussa on lupa odottaa lisääkin, sillä myös kotijoukkue Sevilla on luonut todella vaarallisia tilanteita vieraiden maalille.
