Luulitko, että Alexis Sánchez siirtyisi Manchester Cityyn? Minä ainakin luulin.
Luulen ehkä vieläkin. Mutta nyt se ei ole enää kiveen hakattu, kiitos tuoreiden uutisten. Kerroimme hetki sitten, että Manchester United yrittää ryöstää Sánchezin naapurinsa nenän edestä (lue juttu tästä).
Jos nyt luotetaan siihen, että The Guardian ja asiasta niin ikään kertonut, siirtomarkkina-asioihin erikoistunut toimittaja Gianluca Di Marzio puhuvat totta, tämä on todella suuri uutinen. Se on sitä etenkin Arsenalille.
Markkina-arvo romahtanut
Arsenalissa on tehty monia asioita hyvin, mutta sitä ei ole oikein ymmärretty, milloin pelaaja kannattaa myydä. Sánchez on siitä erinomainen esimerkki. Chileläinen olisi kenties kannattanut myydä jo 1,5 vuotta sitten tai ihan viimeistään viime kesänä. Viime kesänä Arsenal olisi todennäköisesti saanut hyökkääjästä 60 miljoonaa. Se on paljon rahaa pelaajasta, jolla on vain vuosi sopimuksestaan jäljellä.
Viime kaudella Sánchez oli erinomainen. Tällä kaudella ei ole ollut. Se ei varsinaisesti ole tullut yllätyksenä. Jos pelaajan mietteet ovat jo muualla, ei pelaajasta välttämättä saa parasta irti kentällä. Silti Arsenal on halunnut pitää Sánchezista tiukasti – jopa jääräpäisesti – kiinni.
Kun kesän siirtoikkuna umpeutui, moni jo ymmärsi Arsenalin ”hävinneen” pelin. Joukkueessa olisi aiempia kausia heikompi Sánchez, jonka markkina-arvosta oli juuri pudonnut vähintään puolet pois.
Aiemmin tällä viikolla Man City tiettävästi teki Arsenalille 20 miljoonan punnan arvoisen tarjouksen Sánchezista. Tarjous oli siis vain kolmasosa siitä, mitä City oli valmis maksamaan viime kesänä. Eikä se tietenkään ole mikään ihme. Pelaajan sopimus loppuu kesällä, joten Arsenalilla ei ole enää minkäänlaisia neuvotteluvaltteja käsissään.
Kunnes kuvioon astui Man United.
Nyt hereillä, Arsenal!
Arsenal on kuin kannelta meren tyrskyihin pudonnut matkustaja, jolle Man United nyt heitti pelastusrenkaan. Siihen kenties kannattaisi tarttua.
Man Unitedin tarjoukseen asti Arsenal oli Sánchez-saagassa pelkkä sivustakatsoja. Ei ollut kovin paljon tehtävissä, kun City saneli ehtojaan. Sánchez on tiettävästi jo sopinut henkilökohtaisesta sopimuksestaan Cityn kanssa. Arsenalissa on saatettu vain kiristellä hampaita, kun City on lyönyt rahaa pöytään huomattavasti maltillisemmin kuin viime kesänä.
Tuoreen United-tarjouksen myötä Arsenal on edelleenkin sivustakatsoja, mutta nyt voidaan jo nautiskella. Tässä vaiheessa lienee turha elää haavemaailmassa ja toivoa, että Sánchez tekisi jatkosopimuksen Arsenalin kansssa. Sellaista ei ole luvassa. Mutta nyt Arsenalilla on mahdollisuus nyhtää Sánchezista huomattavasti isompi potti kuin vielä eilen.
Unitedin tarjous oli Guardianin mukaan noin 25 miljoonaa puntaa. Se on tullut selväksi, että City todella haluaa Sánchezin. Sitä ei tiedetä, haluaako United, vaan onko kyse osittain myös kiusanteosta. Joka tapauksessa näyttää siltä, että jonkinlaiseksi voittajaksi tässä sirkuksessa on nousemassa Arsenal.
Jos siis Arsenalissa nyt ymmäretään pelin henki. Se sinänsä ei ole lainkaan varmaa.
Nyt vai kesällä?
Tätä parempaa rahastusmahdollisuutta Arsenalille ei tule. Kun kerran City todella haluaa Sánchezin, lopullinen tarjous voi nousta helposti yli 30-40 miljoonan.
Tämän hetken tiedoilla Arsenal menettää Sánchezin joka tapauksessa kotimaan kilpailijalle. Kyse on siitä, tapahtuuko se nyt vai kesällä. Jos se tapahtuu kesällä, Arsenal ei saa mitään. Jos se tapahtuu nyt, alunperin huono bisnes voidaan jossain määrin paikata. Kiitos Man Unitedin.
Jaakko Perttilä
Twitter: @JaakkoPerttila
