Unelmien teatterissa keskinkertainen näytelmä – Paul Pogba mellasti mielin määrin

© Kuva: Getty Images

Räntäsateisena maanantaina Old Traffordilla kohtasivat Manchester United ja Stoke. Vieraitten juuri nimitetty päävalmentaja Paul Lambert näki stadionin lehtereiltä, kuinka isännät voittivat ottelun lähinnä ensimmäisen jakson suoritustensa ansiosta 3-0.

United siirtyi johtoon juuri ennen yhdeksän peliminuutin täyttymistä. Antonio Valencia sai rauhassa siirtyä boksin oikeasta kulmasta keskelle, josta ampui näyttävästi vasemmalla jalallaan takakulmaan ohi Jack Butlandin.

21. minuutilla kolmikko Moritz BauerXherdan ShaqiriStephen Ireland puhkoi United-puolustuksen nopeilla syötöillä, viimeksi mainitun kärkipotku meni vain vähän ohi vasemman tolpan.

Tuore itävaltalaisvahvistus Bauer osoitti vahvuuksiaan jälleen 25. minuutilla keskittäen pitkän kaaripallon takatolpalle – David de Gea ei varsinaisesti voittanut Maxim Choupo-Motingia sen vastaanottamisessa, mutta tilanteesta ei lopulta syntynyt kulmapotkua kummempaa. Ennakko-odotuksiin nähden Stoke oli tässä vaiheessa ottelussa yllättävänkin hyvin mukana, tappioasemasta huolimatta.

38. minuutilla Anthony Martial puolusti paikkaansa Unitedissa ja sen avauksessa. Paul Pogba sai illan toisen syöttömerkintänsä kääntäessään pallon täysin vapaana vetopaikassa odotelleelle maanmiehelleen, 2-0.


Lisäajan viimeisestä tilanteesta Shaqiri sai vielä mahdollisuuden nostaa Pottersin mukaan peliin – de Gea venyi hyvän alakulmavedon tielle, joukkueet tauolle 2-0-tilanteessa.

Kun Jose Mourinhon joukkue johtaa ottelua kahdella maalilla, ei odotettavissa ole kovin viihteellistä urheilutapahtuman jatkoa. United toki loi muutaman maalipaikan myös toisen jakson alkupuoliskolla, mutta hereillä katsomossa tuntuivat olevan vain vieraskannattajat. Puolustaminen punaisilta toki onnistuikin mallikkaasti, eikä Stoke päässyt hätyyttelemään de Gean maalia lainkaan.

Kaikkien United-pelaajien stressi ei selkeästi ratkenneesta tilanteesta huolimatta kuitenkaan hellittänyt, vaan sekä Jesse Lingard että Romelu Lukaku nappasivat turhaannuksissaan varoitukset.
72. minuutilla viime mainittu onnistui myös maalinteossa väännettyään kaksi puolustajaa boksissa tieltään. Pallo vasempaan alanurkkaan, 3-0. Hidastuskuvan perusteella belgialainen kontrolloi pelivälinettä ennen vetoa kädellään.

Viimeiselle vartille tultaessa näytti siltä että vierasjoukkueen pelaajat väsähtivät todella rajuksi yltyneessä sateessa täysin. Viimeistään keskiviivalle tultaessa sinipaitainen pelaaja menetti pallon helposti joka tilanteessa. Kylmää vettä on tullut tällä kaudella niskaan reilusti.


Paremmasta joukkueesta ei jäänyt epäselvyyttä, Lambertilla riittää mietittävää.