Kierrosennakko: Agüeron paluu – Vardy jahtaa ennätystä

© Kuva: Getty Images

Maajoukkuetauko on ohi ja Valioliiga jatkuu nyt tauotta maaliskuuhun. Viikonlopun kierrokselle mahtuu aina mielenkiintoinen Manchester City-Liverpool ja Lontoon paikallistaisto.

Vardy ennätysjahtiin syksyn alisuorittajan vieraana

Newcastle on kohentanut lokakuun puolivälin jälkeen otteitaan. Viimeisestä neljästä ottelusta takkiin on tullut vain derbyssä Sunderlandia vastaan. Voitto on irronnut Bournemouthista ja Norwichista ja Stokea vastaan tuli maaliton tasapeli. Ennen voittoa Kanarialinnuista kasassa ei ollut ainuttakaan voittoa, joten eteenpäin on menty.

Maajoukkuetauko ei ole juurikaan tyhjentänyt Harakoiden sairastupaa. Avauksesta sivussa ovat edelleen koko kauden menettävä ykkösvahti Tim Krul, Jack Colback ja Steven Taylor. Muita loukkaantuneita ovat muun muassa Massadio Haidara ja Rolando Aarons.

Newcastlen onneksi Rob Ellott on tuurannut Krulia esimerkillisesti. Englantilaisvahdin maali on pysynyt puhtaana kahdessa perättäisessä ottelussa. Kenttäpelaajista tärkein mies löytyy keskikentältä. Taitava pelintekijä Georginio Wijnaldum on takonut kuluvalla kaudella kuusi maalia ja antanut kaksi maalisyöttöä. Hollantilainen luo yhdessä Moussa Sissokon kanssa suuren osan Harakoiden tilanteista.

Leicesterin Jamie Vardylla on mahdollisuus sivuta Ruud van Nistelrooyn ennätystä perättäisissä maaleissa. Englantilaishyökkääjä kasvatti ennen maajoukkuetaukoa maaliputkensa yhdeksän otteluun. Huippuvireisen Vardyn pelaaminen Newcastlea vastaan on kuitenkin vielä epävarmaa. 28-vuotias kärkipelaaja kärsi maajoukkuetauon aikana lonkkavaivoista, mikä saattaa siirtää ennätysjahtia.

Vardyn lisäksi sivussa on myös keskikenttäpelaaja Matty James. Jos maalipyssy ei ole pelikunnossa, hyökkääjän korvaa todennäköisesti Leonardo Ulloa.

Leicester on tällä hetkellä kolmen ottelun voittoputkessa Valioliigassa. Foxes on hävinnyt edellisen kerran sarjaottelun syyskuun lopussa Arsenalille. Viime visiitti St James Parkille päättyi 1-0-tappioon. Kotinurmellaan Leicester kellisti vuosi sitten Harakat kahdesti.

Jos Vardy puuttuu, Leicesterin ratkaisuvoima kapenee huomattavasti. Englantilainen on ratkonut Foxesille peräti 13 sarjapistettä. Ilman hyökkääjän 12 osumaa Leicester olisi sijalla 15.

Toinen Leicesterin tärkeä linkki on hyökkäävä keskikenttäpelaaja Riyad Mahrez. Taitavasti 1vs1 -tilanteissa haastava seitsemän maalia iskenyt algerialainen on valittu kuluvalla kaudella viidesti ottelun parhaaksi pelaajaksi.

Leicester tai Newcastle eivät kumpikaan nojaa juurikaan pallonhallintaan. Molempien pallonhallintaprosentti on Valioliigan neljän pienimmän joukossa. Vardyn mahdollinen puuttuminen vähentää vieraskentällä Leicesterin mahdollisuuksia täysiin pisteisiin.

Veikkaus: St James Parkilla päädytään 1-1-tasatulokseen.

Agüero tekee paluun

Kun La Ligassa pelataan kauden isointa ottelua, Englannissa sarjakärki Manchester City saa vieraakseen naapurinsa pahimman kilpailijan Liverpoolin. Citizens jäi ennen maajoukkuetaukoa häntäpään seuran Aston Villan vieraana maalittomaan tasapeliin. Maalinteko on ollut muutenki viime peleissä hankalaa. Norwichia vastaan voitto irtosi lisäajan osumalla 2-1-lukemin. Manchester Unitedia vastaan Citizens jäi Villa-pelin tapaan nollille.

Cityltä on sivussa useampi avainpelaaja. Etenkin kapteeni Vincent Kompanyn puuttuminen on alakerrassa paha menetys. Belgi on pitänyt johtavuudellaan puolustuslinjan kurissa. Sivussa ovat myös muun muassa Wilfried Bony, Samir Nasri ja mahdollisesti tärkeimpiin pelintekijöihin kuuluva David Silva. Sen sijaan ykköshyökkääjä Sergio Agüero tekee paluun kokoonpanoon loukkaantumisen jälkeen. Argentiinalainen maalasi edellisessä pelissään lokakuussa viidesti.

Liverpool kärsi ennen maajoukkuetaukoa avaustappion Jürgen Kloppin alaisuudessa hävittyään kotikentällään Crystal Palacelle. Saksalaisvalmentajan opit eivät ole vielä muutenkaan kunnolla pureutuneet Reds-leiriin. Neljästä ensimmäisestä Valioliiga-ottelusta voitto on irronnut vain Chelseasta.

Loukkaantumisongelmat ovat Kloppin leirissä edelleen vaikeita. Toppariosastolta uupuu muun muassa Mamadou Sakho ja keskikentältä kippari Jordan Henderson. Sen sijaan James Milner ja mahdollisesti Daniel Sturridge palaavat kokoonpanoon. Sturridgen pelaaminen olisi iso apu hyökkäyspäähän maalinteko-ongelmista kärsineelle joukkueelle.

Jos Reds-leiristä pitää hakea kuumaa pelaajaa, se on tällä hetkellä Philippe Coutinho. Brassi on rankaissut vastustajaa kahteen viimeiseen peliin kolmesti. Samoissa otteluissa keskikenttäpelaaja valittiin molemmilla kerroilla pelin parhaaksi.

Kloppin alaisuudessa Liverpool on muuttunut enemmän vastaisku-joukkueeksi. Näin vahvasti pallollisesti peliä dominoiva City ottanee hallinnan itselleen. Myös molempien joukkueiden viimeistelyongelmat saattavat helpottaa avainhyökkääjien palattua. Sturridge tukisi pelatessaan nopeudellaan erinomaisesti Kloppin vastahyökkäyspeliä. Redsillä on saumansa yllättää, mutta siihen vaaditaan parempaa viimeistelyä. Yhdellä osumalla voitto ei irtoa.

Veikkaus: Etihadilla jaetaan pisteet lukemin 1-1.

Siipirikkoinen West Ham haastaa paikallisvastustajansa White Hart Lanella

Sunnuntain ainoana otteluna nähdään Lontoon paikalliskamppailu Tottenhamin ja West Hamin välillä. Edelliset derbyt ovat olleet tasaisia. Viime kaudella White Hart Lanella päädyttiin 2-2-tasatulokseen.

Tottenham on pelannut vahvan syksyn. Vain yksi tappio ensimmäiseen 12 otteluun, viisi voittoa ja kuusi tasapeliä kertovat sen.  Viime kierroksella Spurs jakoi pisteet paikalliskilpailija Arsenalin kanssa. Sarjassa lontoolaiset ovat viidentenä tasapisteissä West Hamin kanssa.

Tottenhamin laituriosasto on loukkaantumisten myötä kapea. Sivussa ovat sekä Erik Lamela että Nacer Chadli.  Laidoilla nähdään poissaolojen myötä todennäköisesti Son Heung-Min ja Andros Townsend. Myös viime aikoina vahvavireisen Moussa Dembélén pelaaminen on epävarmaa.

Kärjessä Harry Kane on löytänyt heikon alkusyksyn jälkeen parhaan teränsä. Viimeiseen kolmeen otteluun on syntynyt viisi maalia. Tolppien välissä Hugo Lloris päästänyt 11 otteluun taakseen vain yhdeksän osumaa.

Edellinen Everton-ottelu koitui West Hamille kalliiksi, kun sekä Dimitri Payet että Enner Valencia loukkaantui lähes perätysten. Etenkin joukkueen parhaan yksilön Payet’n loukkaantuminen on Hammersille mittava takaisku. Ranskalaiselta jää väliin myös joulun jälkeinen otteluruuhka.

Pelillisesti West Hamin syksy on ollut hyvä. Sarjan toiseksi paras vierasjoukkue on hävinnyt vain kerran Boleyn Groundin ulkopuolella. Ryöstövoittoja on tullut peräti neljä. Pisteitä on irronnut muun muassa Manchester Cityltä ja Arsenalilta.

Payet’n puuttuessa Manuel Lanzini siirtyy todennäköisesti kymppipaikalle ranskalaisen tilalle. 22-vuotias argentiinalainen saanee laidoille vierellensä Victor Mosesin ja Michail Antonion.

Tottenham on Hammersin poissaolojen myötä derbyn suosikki. Payet’n merkitys Slaven Bilicin miehistön pelissä on ollut niin suuri, että hyökkäysten luominen tulee olemaan ilman taitavaa ranskalaista haastaavaa hommaa. Myös Spursin tiivis puolustuspeli pitänee vieraat loitolla.

Veikkaus: Tottenham voittaa 1-0.

Valioliigan kierros 13

Lauantai

Watford-Manchester United klo 14:45
Chelsea-Norwich klo 17:00
Everton-Aston Villa klo 17:00
Newcastle-Leicester klo 17:00
Southampton-Stoke klo 17:00
Swansea-Bournemouth klo 17:00
West Brom-Arsenal klo 17:00
Manchester City-Liverpool klo 19:30

Sunnuntai

Tottenham-West Ham klo 18:00

Maanantai

Crystal Palace-Sunderland klo 22:00