Tottenhamin ja Arsenalin välinen valioliigakamppailu päättyi 1-1 Wembley Stadiumilla. Lauantai-iltapäivän Pohjois-Lontoon derbyssä nähtiin dramaattisia hetkiä aina pelin loppuhetkille saakka.
Arsenal johti ottelua 1-0 Aaron Ramseyn...
Nantes on tehnyt valituksen FIFA:lle Cardiff Citystä.
Walesilaisseura ei ole maksanut kuolleen Emiliano Salan 17 miljoonan euron suuruisen siirtokorvauksen ensimmäistä osaa, vaikka joukkue sai viikon verran...
Crystal Palacen avainpuolustaja Mamadou Sakho loukkasi viime lauantaina polvensa Leicester Cityä vastaan.
Lontoolaisjoukkueen luottotoppari ei pystynyt jatkamaan ottelua, eikä hän ollut keskiviikon kokoonpanossa Manchester Unitedia...
Liverpool murskasi keskiviikkona Watfordin, kun Jürgen Kloppin joukkue säilytti paikkansa sarjataulukon kärjessä 5-0-voitolla.
Sadio Manén kaksi osumaa vei Liverpoolin kahden maalin karkumatkalle jo ensimmäisen puolituntisen...
Chelsea ja Tottenham kohtasivat keskiviikkoillan Lontoon derbyssä. Maurizio Sarrin joukkue vei kamppailussa ison 2-0-voiton.
Maalittoman ensimmäisen jakson jälkeen Pedro vei Chelsean 1-0-johtoon tarkalla viimeistelyllä. Spursin ponnisteluista...
West Hamin keskikenttäpelaaja Manuel Lanzini on viimein palannut pelikentille.
Argentiinan maajoukkuepelaaja rikkoi polvensa ennen viime kesän MM-kisoja, joutuen kahdeksaksi kuukaudeksi sairastuvalle.
Lanzini pelasi kauden ensimmäiset minuuttinsa viime...
Maurizio Sarri on antanut selityksen Kepa Arrizabalagan pudottamiselle Chelsean avauskokoonpanosta Tottenhamia vastaan.
Kepa ja Sarri saivat aikaan yhden koko kauden puhuttavimmista tapahtumista, kun espanjalaismaalivahti ei...
Der Spiegel julkaisi viime viikolla dokumentteja, joiden mukaan Manchester City maksoi pelaaja-agentti Emeka Obasille 200 tuhatta puntaa hankkiessaan huippulupaus Jadon Sanchon Watfordista vuonna 2015.
Englannin jalkapalloliitto FA...
Chelsea ja Tottenham kohtaavat keskiviikkoillan valioliigaottelussa Stamford Bridgellä. Ottelu alkaa kello 22:00 Suomen aikaa.
Chelsea lähtee otteluun kenties hieman väsyneemmällä miehistöllä. Suurin osa länsilontoolaisten joukkueesta pelasi...
Arsenal-manageri Unai Emery on kertonut miksei Denis Suárez ole vielä aloittanut yhtään ottelua uudessa joukkueessaan.
FC Barcelonan kirjoilla oleva Suárez siirtyi Emirates Stadiumille loppukauden kattavalla...